maanantai 14. toukokuuta 2012

Pavlova

4 valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl sitruuna mehua
Punaista elintarvikeväriä

Tummaa suklaata

3,3 dl kuohukermaa
Runsaasti marjoja: mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita
Tomusokeria

Vaahdota valkuaisia. Lisää puolet sokerista. Sekoita loppuun sokeriin perunajauhot. Lisää elintarvikeväri sitruunamehuun ja kaada se ohuena nauhana vaahdotetun massan sekaan. Paista marenki 1,5 tuntia 125 asteessa. (Marenki ei ole sisältä täysin kova, mutta se antaa mukavan lopputuloksen. Tärkeää on, että pinta on täysin kova  ja kuiva. Marenki ei saa tummua uunissa, mutta toki siihen tulee hiukan väriä uunissa. Marengin halkeilee, mutta se ei haittaa.)

Sulata suklaa ja kaada sitä ohuena nauhana marengin päälle. Marenki voi olla lämmin kun suklaan kaataa.

Kun pohja on viilentynyt, vaahdota kerma ja kaada se marenkipohjan päälle. Asettele kerman päälle marjat ja koristele tomusokerilla. Tarjoa heti.

Marenkipohja säilyy kuivassa, mutta suklaa harmautuu parissa päivässä.