Näytetään tekstit, joissa on tunniste kala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kala. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. huhtikuuta 2020

Kylmäsavulohipiirakka

1 dl ruisjauhoja
2 dl erikoisvehnäjauhoja
125 g voita
Suolaa
Tilkka kylmää vettä

1,5 pakettia kylmäsavulohta
2 valkosipulin kynttä
1 pieni sipuli
2 dl juustoraastetta (oltermanni + parmesan)
1/2 prk smetanaa
2 munaa
1 dl kuohukermaa
Sitruunatimjamia
Suolaa
Mustapippuria

Heitä jauhot, suola ja kuutioitu voi kitchen aidiin pyörimään.
Kun voi on murustunut jauhojen sekaan kääräise taikina palloksi.
Kääri kelmuun ja laita hetkeksi jääkaapiin.

Painele taikina irtopojavuoan päälle.
Esipaista uunissa 200 asteessa noin 10 min.

Raasta juustot.
Pilko sipulit.
Heitä munat, smetana, kerma ja mausteet kitchen aidiin ja vatkaa tasaiseksi.
Asettele kylmäsavulohiviipaleet esipaistetun pohjan päälle.
Laita sipulit kalan päälle.
Laita juustoraaste sipuleiden päälle.
Kaada munatäyte kaiken päälle.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Höpinää
Piirakat, mitä mainioin kylmä lounas ja lämpimänä illalla ovat mainioita myös. Piirakoita saa kivasti muunneltua sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan ja käytettyä esim. puolikkaita smetanapurkkeja ja kuivahtamaisillaan olevia juustoja.

Apinointi
Thymen Torttu - Katkarapupiirakka :P

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Lämminsavulohipasta


2:lle

175g pastaa
Oliiviöljyä
Läminsavulohta
Kirsikkatomaatteja
Punasipulia
Valkosipulia

Päälle
Tuoretta basilikaa
Parmesania raasteena
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Mustapippuria
Suolaa

Keitä pasta muutamaa minuuttia vajaa ohjeen.
Pilko punasipuli.
Pilko valkosipuli.
Paista kalaa oliiviöljyssä.
Lisää pilkotut sipulit ja jatka paistamista.
Lisää kirsikkatomaatit.

Valuta pasta ja lisää se pannulle.
Rouhi päälle suolaa ja pippuria.
Lisää lisukkeita toiveiden mukaan.


Höpinää
Osta suuri lämminsavukala ja keksi siitä lounasta. Kala menee paistettaessa suht mupenaksi, muta makua se ei haittaa yhtään. Seuraavana päivänä mupena maistui varsin mainiolle leivän päällä. Aurinkokuivatut tomaatit voisi hyvin sekoittaa kokonaisvaltaisemmin joukkoon, mutta jos kaikki taloudessa eivät niisä pidä, niin parempi annostella jälkikäteen.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Lohipasta (aglio e olio e salmone)

Paketti tuorepastaa

Oliiviöljyä
8 kynttä valkosipulia

Chilit:
1 tuore cayanne
2 tuoretta bolivian rainbowta

300 g kylmäsavulohta
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Pätkä purjoa
Mustapippuria


Pilko valkosipulinkynnet hienoksi.
Pilko chilit hienoksi

Puolita tomaatit.
Viipaloi purjo mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Paista runsaassa oliiviöljyssä valkosipulia.
Lisää 150 g lohta ja chili ja jatka paistamista.

Keitä tuorepastaa n. minuutti.

Lisää 150 g lohta pannulle.
Lisää keitetty pasta pannulle.
Lisää tomaatit ja purjorinkulat.

Rouhaise mustapippuria myllystä.
Valmis nautittavaksi.


Korvaavuus
Tuoreen chilin voi korvata kuivatulla.

Huom
Annoksesta sulee suolainen ja valkosipulinen. Ken niitä välttää, välttäkööt myös tätä ohjetta.
Paistettaessa kylmäsavulohi menee mujuksi. Siksi lohta lisätään kahdessa erässä, että edes osa pysyisi jotenkin kasassa.

Kaverit
Raastettu parmesaani on jees. (Tosin lisää suolaisuutta).

Apinointi
Muunnelma klassikkopastasta Aglio e olio.

Kehitys
Kuiva Rieslingiä lasiin.
Tuoretta yrttiä sekaan.

Loppasuille
Nauti lasi kuivaa, ihanaa saksalaista Rieslingiä.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Vietnamilaiset kääryleet

Riisipaperilevyjä
Lasinuudelia

Jotakin näistä:
Jättikatkarapuja
Savustettuja jättikatkarapuja
Lohta (sashimilaatu)
Kylämäsavulohta

Salaattia
Ituja
Porkkanaa
Kurkkua
Herkkusieniä tai siitakesieniä
Avocado

Thai basilikaa
Korianteria
Ruohosipulia

Suolapähkinöitä
Rypsiöljyä

Dippiliemi:
4 rkl ruokosokeria
2 dl vettä
2 punainen chili
Peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1/2dl japanilaista soijaa
2 limen mehu


Dippiliemi:
Kiehauta vesi ja kaada sokerin päälle. Lisää pilkottu chili, pieneksi paloitellut inkivääri ja valkosipuli. Lisää soija ja limen mehu. Maista ja tuunaa lisää, jos siltä tuntuu.


Pilko porkkanat ohuiksi tikuiksi. Poista kurkusta vetinen keskiosa ja leikkaa tikuiksi.

Pilko sienet ohuiksi siivuiksi.

Pilko ruohosipuli sopiviksi tikuiksi ja ota muiden yrttien lehdet irti puskistaan.

Poista lohesta nahka, niin ettei rusehtavan harmaata osaa tule mukaan (se mitä on lähimpänä nahkaa). Paloittele kuten sashimiin. Ja marinoi kevyesti soijassa.

Kuori katkaravut. Kiroa, jos kuori ei meinaa lähteä.

Soseuta suolapähkinät ja rypsiöljy tahnaksi.


Kiehauta vettä isossa kattilassa ja liota riisipaperilevyä yksi kerrallaan, ne pehmenevät nopeasti. Ongi riisipaperi kattilasta ja suorista lautaselle. Polta näppisi pariin kertaan.

Laita täytteitä riisipaperilevylle ja kääräise rullaksi. Ole nopea tai muuten riisipaperi tarraa kiinni.


Kaverit
Valkoviintä

Väline
Japanilainen sashimiveitsi on ykkönen kalaa käsitellessä.

Kehitys
Lohi on raakana kääreisiin pikkuisen liian mautonta. Se kaipaa suolaa tms. Esim. kylmäsavu- ja graavilohi voisi toimia paremmin.

Apinointi
Täältä ja täältä

lauantai 28. syyskuuta 2013

Lohipastrami

Lohen paksumpaa puolta

Suolaa
Sokeria

Mustapippuria
Valkopippuria
Viherpippuria
Rosepippuria


Poista lohesta nahka ja leikkaa puoliksi. Ripottele karkeaa merisuolaa ja sokeria lohenpalojen pintoihin ja kääri tiukasti kelmuun. Laita paketit yöksi jääkaappiin.


Seuraavana päivänä leikkaa lohi paksuiksi pötköiksi. Lohesta tulee 3 hyvää pötköä ja ohuimman voi käyttää johonkin muutun. Murskaa pippurit morttelissa ja kierittele lohenpalat pippurissa.

Paista lohintankoja kuumalla pannulla ympäriinsä hetki, niin että pinta saa vähän väriä. Kääri paistetut lohitangot kelmuun ja anna vetäytyä noin 4 tuntia jääkaapissa.

Leikkaa siivuiksi ja nauti.


Kaverit
Avocado wasabi tahna

Huom
Yön yli suolaantuessa lohesta lähtee jonkin veran nestettä.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lohinyytit

Kukkakaalia
Lohta
Siitakesieniä
Sipulia
Valkosipulia
Tilliä
Koskenlaskijaa
Mustapippuria
Suolaa
Kuivaa valkoviiniä
Oliivioljyä


Tee kääreitä yhtä monta kuin on syöjiä.

Ota pala leivinpaperia ja leikkaa foliota leivinpaperin alle. Laita alimmaiseksi siivuiksi leikattua kukkakaalia. Ripottele suolaa päälle.

Jos lohessa on nahka, leikkaa se pois. Laita lohi kukkakaalien päälle, suolaa ja pippuroi. Lisää pilkotut sienet ja sipulit lohen päälle. Lisää juusto ja pilkottu tilli. Valuttele päälle tilkka valkoviiniä ja oliiviöljyä.

Painele tiiviiksi nyytiksi.

Laita grilliin noin 25 minuutiksi. Ota nyytit grillistä ja anna muhia noin 10 min ennen kääreen avaamista.

Syö suoraan kääreestä.

Väline
Grilli. Tai kai nää valmistuis uunissakin...

Kehitys
Koskenlaskijan tilalle jotain muuta juustoa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Madekeitto

1 nyljetty made

1 l vettä
2 salottisipulia
pätkä purjoa
1 laakerinlehti
6 viherpippuria

8 perunaa
1 punasipuli
voita
2 dl kermaa
1 rlk vehnäjauhoja

Lehtipersiljaa
Ruohosipulia


Poista mateelta kidukset. Sakset ovat varsin toimiva hyvä väline siihen hommaan.

Kiehauta vesi, Laita made ja mateen maksa kattilaan. Lisää lohkotut sipulit, halkaistu purjo ja mausteet. Keittele noin 30 minuuttia.

Siivilöi liemi ja perkaa mateen ruodosta lihat talteen.

Kuori ja pilko perunat sopiviksi.

Pilko sipuli ja kuullota sitä kattilassa voissa (oivariinikin riittää). Lisää liemi, kiehauta ja heitä sekaan perunat. Keittele, kunnes perunat ovat kypsiä.

Lisää kerma ja vatkaa käsivatkaimella vehnäjauhot joukkoon. Anna kiehua hetki, että keitto suurustuu. Ripottele keittoon lehtipersiljaa ja silputtua ruohosipulia.


Huom
Punasipulista tulee ikävän harmaata kun sitä käyttää keitossa. Keltasipuli olisi kauniimpaa, mutta joskus kotona olevat värkit ei kohtaakaan sen kanssa, mitä on ajatellut tekevänsä. Täältä lisää tietoa mateen käsittelystä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uunilohi

500 g lohta
2 dl ruokakermaa
1 kevätsipuli
3 valkosipulin kynttä
Valkopippuria
Viherpippuria
Suolaa
Pätkä chiliä
Raastettua gyereä
Raastettua parmesania


Laita lohi vuokaan. Laita suolaa pintaan. Raasta valkosipulin kynnet ja pilko chili. Taputtele lohen ne päälle. Murskaa morttelissa pippurit ja ripottele päälle. Pilko kevätsipuli ja laita lohen päälle. Raasta juustot ja lohen päälle. Avaa kerma ja lohen päälle.

Uunissa noin 200 asteessa noin 25 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

2 kalaa suolakuoressa

4 kalansyöjälle

3 kg karkeaa merisuolaa
3 kananmunan valkuaista
1 nieriä (n. 600g syötävää)
1 kuha (n. 400g syötävää)
1 lime
1 sitruuma
Tuoretta persiljaa
Tuoretta timjamia

Tee kaloille 1 kilosta suolapeti uuninpellille. Jos kalat ovat isoja poista päät ja pyrstöä. Huuhtele kalat ja pyyhi paperilla kuiviksi.

Laita nieriän vatsaan lime + yrtit ja kuhan vatsaan sitruuna + yrtit. Laita valkuaiset kulhoon ja lisää 2 kg suolaa. Peittele kala valkuaissuolalla.

Paista uunissa 225 asteessa n. 30 minuuttia ja anna levätä 10 minuuttia. Suolakuori on todella kova, ja odotettavissa on, että suolaa lentelee pitkin keittiötä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hapankorppupaneroitua haukea ja hunaja-sitruuna kastike

Haukifileitä
Suolaa
Hapankorppuja
 
Kastike:
Puolikkaan sitruunan mehu
Puolikas salottisipuli
3 rkl ranskankermaa

Murskaa hapankorput ja sekoita suolan kanssa. Paneroi haukifileet seoksessa. Paista voi-öljyssä.
Kun kala on kypsää, nosta se pois pannulta. Kaavi myös pahasti kärtsänneet hapankorppumurut pois.

Lisää pannulle sitruunan mehu ja salottisipulipalat. Lisää ranskankerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää hunajaa maltillisesti tasapainottaen hapot.


Huom
Hunaja maistuu helposti läpi, joten sitä vain tippa. Hauki on iloinen kala. Sen lisäksi erittäin ruotoinen. Pieni hauki parempi kuin iso hauki.

Kaverit
Salaatti:
Salaattia
Miniluumutomaattejä
Herkkusieniä
Pekaaninpähkinöitä
Luumua
Parmesaanijuustoa
Oregaanon lehtiä
Vihreää paprikaa
Mustapippuria
Salottisipulia

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kalaliemi kuhasta

1 Kuhan perkeet
2 pientä porkkanaa
pala purjoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 sitruuna
oliiviöljyä

valkopippureita
timjamia
suolaa
sokeria

Pilko vihannekset ja paista niitä 10 min oliiviöljyssä. Heitä kuhan perkeet sekaan ja vesi. Sitruunan viipaleet, pippurit ja suola. Kuori vaahto pois. Tasapainota maku sokerilla. Keitä 20 min.

lauantai 6. elokuuta 2011

Kalaliemi siiasta

Yhden siian perkeet
1,5 l vettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl rypsiöljyä
1 porkkana
1 sipuri
1 punasipuli
5 valkosipulinkynttä
Reilu puolikas sitruuna
Veherpippureita
Mustapippureita
Laakerinlehtiä
Suolaa
Sokeria

Irroita kidukset ja silmät kalan päästä. Huuhtele perkeet verestä. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää öljy ja valkkari ja isoiksi paloiksi pilkotut vihannekset. Lisää mausteet (paitsi sokeri). Keittele 20-30 minuuttia. Tasapainota maku sokerilla (ja lisää suolaa tarvittaessa).
Siivilöi täkyt kattilasta ja keitä jäljelle jäänyttä lientä kokoo noin 10 minuuttia. (Liemi on sameaa).

 
Huom
Tästä liemestä tulee sitruunaista. Siksi sokeria saa heittää sekaan jonkin verran.

Vinkki
Kalatiskin kaveri armahti silmien kaivelusta. Se on sen verran ikävää puuhaa, että jää meikäläiseltä ainakin jatkossa väliin. Niin ja punasipuli saattaa värjätä liemen pinkiksi. Jos se ei ole haluttu ominaisuus, niin punasipuli kannattaa jättää pois.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Hapankorppupaneroitu siika, valkoviinikastike ja hedelmäinen salaatti

Kala:
2 filettä siikaa
5 hapankorppua
Sormisuolaa

Kastike:
Kermaa
Sitruunan kuorta
Kevätsipuli varsineen
Valkoviiniä

Murskaa hapankorppu ja suola morttelissa. Kääntele 3 osaan leikattujen siikafileiden palat rouheessa (ei nahkapuolta). Paista kuumalla pannulla, nahka puoli ensin.

Lorauta valkkaria pannulle. Anna kiehahtaa. Raasta sekaan sitruunan kuorta. Lisää vähän kermaa ja kevätsipuli.

Kaverit
Salaatti:
Salaattia
Kesäkurpitsaa
Retiisejä
Aprikooseja
Kirsikkatomaatteja

Pilko salaattiainekset lautaselle.

Juomasuositus
Valkkari: Mezzacordina Gewürztraminer 2010 (Italia)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Parempi kylmäsavulohipasta

300 g kylmäsavulohtalohta
1 prk ruokakermaa
1 prk creme fraichea tai smetanaa
1 sipuli
Valkosipulia
Mustapippuria
Jeeraa

Kuullota sipulit öliiviöljyssä. Lisää noin 150g savulohta pannulle. Lisää kerma ja hauduttele hetki. Mausta mustapippurilla ja jeeralla. Lisää hapankerma. Viipaloitu kylmäsavulohi muuttuu kypsentäessä mujuksi, siksi loput lohesta lisätään vasta vähän ennen tarjoilua.


Kaverit
Tarjoa parmesanin ja tuoreiden yrttejen (tilli, basilika, oregano tms.) kanssa.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kirkas kalakeitto

Lohta
Uusia perunoita
Uusia porkkanoita
Uusia herneitä
Uutta sipulia
Kalalientä
Tilliä


Paloittele perunat ja porkkanat sopiviksi paloiksi. Mitä pienempiä paloja, sen lyhyempi on kasvisten keittoaika. Keitä perunoita ensin hetki kalaliemessä, heitä sitten sekaan porkkanat.

Uudesta sipulista voi käyttää vain varret tai sitten koko sipulin. Varsia ei tarvitse keittää lainkaan, valkoinen osa vaatii vähän keittelyä, että pehmenee.

Pilko lohi sopiviksi kuutioiksi. Paloista ei kannata tehdä liian pieniä, etteivät keitettäessä hajoa olemattomaksi mujuksi. Keitä lohta niin kauan, että se on kypsää.

Koristele tillillä.


Huom
Keittoa ei kannata pilata ylikypsillä kasviksilla. Niiden kannattaa antaa jäädä napakoiksi. Kalaliemen voi keittää esim. kuhasta, siiasta tai nieriästä. Eli vähän niin kuin mistä kalasta vaan, mistä on ruodot saatavilla.

Korjaussarja
Edes suuntaa antavat määrät voisi aineksista lisätä, ettei turhaan ottaisi aivoon reseptiä lukiessa.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Marinadi grillatulle lohelle ja jättikatkaravuille

Oliiviöljyä
Tuoretta basilikaa
Limen raastettua kuorta
Limen mehua
Chilisuolaa
Mustapippuria


Sivele marinadia lohen ja jättikatkarapujen pintaan. Grillaa kevyesti.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Graavilohi

Lohifile
Suolaa
Valkopippuria
Tilliä


Juoksuta sormia lohifileen pinnassa. Poista tuntuvat ruodot kalata. Taputtele päälle reippaasti suolaa, hiukan murskattua valkopippuria ja halutessa tillisilppua.

Makuuta kalaa paripäivää leivinpaperiin tiukasti käärittynä jääkaapissa.


Huom
Kalaa kannattaa käännellä silloin tällöin, että maku tasaantuu mukavasti.

Kaverit
Blinejen kanssa toimii graavattu kala.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kylmäsavuohikolmiot

24 kpl

1,2 kg pakaste voitaikinalevyjä
300 g kylmäsavulohta
1,5 sipulia
1 kynsi valkosipulia
1 prk smetanaa
(sitruunamehua)
Tilliä (tuoretta tai pakastettua)
Mustapippuria
Valkopippuria

Tee täyte voitaikinakolmioiden väliin eli pilko lohi, sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Laita seoksen sekaan tilkka sitruunamehua, hitunen smetanaa ja vähän tilliä. Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi, täytä ja käännä kolmioiksi.

Puolita voitaikinalevy ja kauli hieman jäisiä voitaikinalevyjä. Täytä, liimaa vedellä ja painele haarukalla kolmio tiukasti kiinni.


Huom
Siivutetun lohen saa parhaiten palasiksi saksimalla.

Kehitys
Riisiä voisi toki keittää ja laittaa täytteen sekaan.

Korjaussarja
Uunin lämpötila + uunissa makuutusaika lisättävä.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kylmäsavulohipasta

300 g kylmäsavulohta
1 prk creme fraisea
3 sipulia
pari kynttä valkosipulia
puolikas kesäkurpitsa
nyrkillinen kirsikkatomaatteja
sitruunaa
pätkä chiliä
oliiviöljyä
pari lusikallista hummerifondia
mustapippuria
valkopippuria
Tuoretta tilliä


Kuullota sipili, valkusipuli ja chili oliiviöljyssä. Lisää kesäkurpitsta ja rapufondi. Lisää creme fraiche. Mausta pippureilla, sitruunalla ja sitruunalla. Laita kylmäsavulohi ja puolitetut kirsikkatomaatit kastikkeen päälle. Anna kalan kypsyy hieman.

Tarjoa tuorepasten kanssa.


Huom
Toki ylläoleva pasta on ihan jees. Mutta vähemmällä vaivalla saa vielä maukkaampaa aikaiseksi, kuten parempi kylmäsavulohipasta.

Kaverit
Tarjoa parmesaanin ja rucolan tai basilikan kanssa.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Sushi

Sushi noin 5:lle (4 söi vatsansa täyteen ja noin 1 annos jäi yli)

Ainekset
Riisiä 1 paketti (500g)
Riisiviinietikkaa
Suolaa
Sokeria

450 g lohta
2 pientä marinoitua mustekalaa
4 marinoitua isoa katkaravunpyrstöä
50 g lohenmätiä

Paprikaa
Kurkkua
Avocadoa
Sitruunaa

Pakolliset lisäkkeet
Soijaa
Wasabia
Säilöttyä inkivääriä
Levämattoja

Valmiina tämä tekee
3 makirullaa eli 24 palaa
42 nigriä (4 mustekalaa, 4 katkarapua, 4 mätiä, 30 lohta)


Kaikissa makeissa lohta ja vaihtoehtoisesti paprikaa, kurkkua tai avocadoa.


Huuhtele riisi. Keitä se. Jäähdytä ja laita sekaan riisiviinietikka, johon on sekoitettu suolaa ja sokeria.


Makirullat
Laita levämattoon riisiä, rantu wasabia (ei liikaa!), lohta ja lisäke (paprika, kurkku tai avocado). Kääri rulla nätisti bambualustan avulla. Leikkaa paloiksi, päädyt pois niin ovat nätimmän näköisiä (syö silloin kun kukaan ei huomaa). Yhdestä rullasta tulee 8 palaa.

Nigrit
Peinele riisistä painellaan suupalan kokoisia palleroita kämmenellä. Laita wasabia tippa palleroon ja kalapala/mustekkala/katkarapu päälle.


Kehitys
Philadelphia tuorejuustoa, kylmäsävustettua lohta, kevätsipulia tms. on kokeiltu. Toimii. Joskus voisi kokeilla tehdä jonkinlaista lohitahnaa. Tai vaikkapa lohichevitseä.

Kokattu
30.10.2009