sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lämmittävä Cyrry

2 nälkäiselle

1 iso sipuli
6 valkosipilinkynttä
4 rkl rypsiöljyä
Reilu 1 rlk raastettua inkivääriä
3 tuoretta vihreää chiliä
1 tl korianterin siemeniä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl vahvaa curryjauhetta
1 tl jauhettua chiliä
2 tl jauhettua kurkumaa
2 rlk tomaattipyreetä
400 g tomaatteja (punnittu kokonaisena)

1,5 tl suolaa
2 tl sokeria
2 dl kookoskermaa tai

250 g raakoja, kuorittuja tiikeriravunpyrstöjä
Vanilijajäätelöä


Nosta tiikeriravunpyrstöt sulamaan.

Kuori ja hakkaa sipuli pieneksi hakkelukseksi. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipulinkynnet. Pilko tuoreet chilit pieneksi. Halkaise tomaatit ja purista sisus pois aivan kuin puristaisit sitruunaa. Kuutio tomaatit.

Laita korianterin siemenet mortteliin ja jauha mahdollisismman hienoksi. Mittaa jauhetut mausteet lautaselle.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja heitä sipulit, pilkottu chili ja inkivääri. Paista miedolla lämmöllä, mutta ei saa antaa ruskistua.

Heitä mausteet ja tomaattipyree pannulle ja hämmentele hetki. Lisää pannulle kuutioidut tomaatit ja paista pari minuuttia. Mausta suolalla ja sokerilla.

Lisää kookoskerma ja anna hautua 25 minuuttia välillä sekoittaen.

Lisää kastikkeen joukkuun sulatetut ravunpyrstöt ja anna niiden kypsyä reippaat 5 minuuttia.


Kaverit
Tarjoa vanilijajäätelön kanssa (kyllä, luit aivan oikein: jäätelöä. Jäätelön makeus tekee gutaa kastikkeen mausteisuudelle).

Vinkki
Kastike on hyvää myös sellaisenaan - siis ilman tiikerirapuja.

Kehitys
* Porkkanaraastetta ehdotettu lisättäväksi loppuvaiheessa kastikkeeseen purutuntuman aikaansaamiseksi. Katsotaan lämpenenkö ajatukselle.
* Tiikeriravut voisi korvata jollain... höm.

Apinointi
Rüster - Repo: Täydellinen ohje - Olivian parhaat reseptit -kirjan Cyrry tiikeriravuista raaka-aineet ovat samat vain ohjeen maustemäärä muutettu omaan suuhun sopivammaksi.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Hummerikeitto

Kahdelle

reipas 1 rlk vehnäjauhoa
noin 1 rlk voita
1 hummerin lihat
noin 3 dl hummerilientä
noin 2 dl kuohukermaa
vajaa 1 rlk konjakkia
1 pieni salottisipuli
noin 2 tlk tomaattipyrettä
Jauhettua mustapippuria
Jauhettua cayannepippuria
Suolaa

Laita kattilaan voi ja vehnäjauhot. Sekoita kunnolla. Kattila voi olla sama, jolla hummeriliemi on keitetty. Heitä sekaan pieneksi pilkottu salottisipuli, konjakkitilkka ja tomaattipyree. Kaada hummeriliemi kattilaan. Kiehauta. Liemi on paksuhkon oloista. Ala lisätä kuohukermaa vatkaten koko ajan  käsivatkaimella. Lisää mauseet ja maista. Kun kermaa on riittävästi vatkaa vielä, mausta ja maista. Anna höyrytä noin 10 minuuttia.

Kun keitto höyryää pilko jemeksessä ollut hummerinliha pienemmäksi ja asettele se kahdelle keittolautaselle. Kun keitto on tajunnan räjäyttävän hyvää kaada hummerinlihojen päälle ja nauti.


Kehitys
Tuoretta tilliä voisi laittaa hummerinlihan päälle ennen keiton kaatamista päälle. Muutoin keitto on täydellistä.

Hummeriliemi

1 keitetty hummeri
2 porkkanaa
2 salottisipulia
1 sellerinvarsi
10 viherpippuria
tomaattipyreetä
vajaa 1 rlk konjakkia
vajaa 1 dl valkoviiniä
pieni puska tuoretta timjamia
voin 5 dl vettä
noin 2 rlk ruokaöljyä

Osta valmiiksi keitetty hummeri. Poista hummerista lihat ja laita ne jääkaappiin odottelemaan. Kuorien rikkomiseen auttavat mm. kuorimaveitsi ja vasara, jos sen fiinimpiä välineitä ei kämpästä löydy. Huuhtele ja kuivaa kuoret.

Asettele kuoret (saksikuoret, pyörstökuoret, pikkujalat, panssari ilman sisuskaluja) uuninpellille ja paahda 100 asteessa noin 1 tunti. Tällä toimenpiteellä kitkeryyden pitäisi poistua kuorista. Kuoret vaalenevat ja haperoituvat uunissa.

Laita kuoret, kuutioidet porkkanat, pilkottu sellerinvarsi, pilkotut salottisipulit kattilaan, jossa on öljy ja paista hetki. Lisää tomaattipyree ja konjakki. Anna kuplia pieni hetki. Lisää valkoviini, vesi ja mausteet. Keitä hiljaisella tulella noin 1 tunti. Anna liemen levätä hetki. Siivilöi ja jatkokäytä.


Lientä voi käyttää esim. hummerikeitossa.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tomaatti-vanilija hilloke

200 gkaltattua ja kuutioitua tomaattia
2 dlhyytelösokeria
1 dlvettä
1 vaniljatanko

Kalttaa ja kuutio tomaatit.
Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa.
Lisää tomaatit ja halkaistu vanilijatanko + siemenet.
Anna kiehua noin 10 minuuttia.
Purkita.

Ohjeesta tulee noin 3 dl hilloketta.


Kaverit
Aivan loistavaa tavaraa Juustoportin GR:n kanssa. Varmaan muutkin aromikkaat, kovat juustot käy.

Jämät
Seuraavana päivänä hilloke on tönkköä eikä kovin esteettistä. Mutta hyvää kuitenkin, jos jaksaa vähän vatkata.

Huom
Hyytelösokerilla tehty hilloke ei ole tarkoitettu säilöttäväksi: se säilyy purkissa sen minkä säilyy, muttei kovin pitkälle.

Kehitys
Hyytelösokerin voisi korvata hillosokerilla, niin ehkä saisi hillon säilymään.

Apinointi
Loistava Ravintola Aito tarjosi tämän kaltaista juustojen kanssa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Päärynäsorbetti

400 g (saaristolais)päärynöitä
1 dl vinho verdeä (valkkarikin varmasti käy)
1,5 dl vettä
noin 0,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljaesanssia

Pilko päärynät ja poista siemenkota. Saaristolaispäärynät voi käyttää kuorineen. Kaada kattilaan nesteet, sokeri ja vanilijaesanssi. Kiehauta ja anna hiljalleen kuplia kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes päärynät ovat kunnolla pehmeitä. Soseuta sauvasekottimella ja laita jääkaappiin viilentymään. Ajele jäätelökoneella liemestä sorbettia.


Rahkaletut (suolaiset tai makeat)

250 g rahkaa
3 kananmunaa
0,5 dl tattarihjauhoa
0,5 dl vehnäjauhoja
Suolaa
(tai 1 dl vehnäjauhoja + tilkka maitoa)


Vispaa käsivispilällä munat yksitellen rahkaan. Lisää jauhot vähitellen ja sekoita välissä aina tasaiseksi. Lisää rippunen suolaa. Taikinasta tulee tahnamainen.

Turvota hetki jääkaapissa.

Laita pieni kauhallinen taikinaa blinipannuun ja paista kauniin ruskeaksi.

Tarjoa kirjolohenmäti + smetana + kevätsipuli -yhdistelmän kanssa. Savukala toimii myös, samoin kuin avocado ja jokiravun pyrstöt.


Makeisiin versioihin taikinaan voi myös laittaa tilkan maitoa, jolloin siitä tulee juoksevampaa. Happamuutta vähentääkseen tattarijauhon voi korvata vehnäjauhoilla. Maidollista taikinaa on helpompi käsitellä normaalilla lettupannulla. 

Ricotta-pinaatti-raviolit

Annos tuorepastaa
Täyte:
110 g pinaattia
2 pientä salottisipulia
Voita
1/2 raastetu sitruunan kuori
250 g ricotta-juusto
Valkopippuria


Pilko sipuli ja poista pinaatista lehtiruodot ja pilko pieneksi. Kuullota sipulia ja pilkottua pinaattia hetki pannulla voissa. Mausta pippurilla ja sitruunankuoriraasteella. Valuta siivilän läpi nestettä pois.

Lisää ricotta ja pyörittele palloja massasta.

Kauli tuorepasta levyiksi ja täytä.

Keitä ravioleja suolatussa vedessä noin 5 minuuttia.

Tarjoa salviavoin  kanssa tai lampaanpotkan lisukkeena.


Kehitys
Jotain kehitystä resepti kaipaa, sillä raviolit eivät olleet ähräämiseen nähden riittävän makoisia.



Salviavoi:
100 g voita
10 tuoreen salvian lehteä

Laita kattilaan voi ja salvian lehdet ja anna kuplia hetki.

Marinoidut paahdetut paprikat

3 paprikaa
Oliiviöljyä
Tuoretta basilikaa
Tuoretta lehtipersiljaa
Tuoretta rosmariinia
Sormisuolaa
Mustapippuria


Poista paprikoista kannat ja siemenet ja pilko isoiksi lohkoiksi. Laita paprikalohkot uuniin 225 asteeseen kunnes kuori alkaa mustua. Paahdettaessa paprikoista tulee mukavan makeita.

Nosta paprikat kulhoon ja laita esim. lautanen kulhon päälle. Anna jäähtyä n. 10 min. Paprikoiden kuorien tulisi nyt lähteä helposti pois. Kuori paprikat ja pilko ne pienemmiksi suikaleiksi, laita purkkiin ja lorota oliiviöljyä päälle. Heitä tuoreita yrttejä ja sormisuolaa sekaan. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Paahdetut paprikat ovat esimerkiksi kiva lisä saalaatissa, toimivat alkupalojen lisukkeena tai leivän päällä muuten vain.


Kehitys: Paprikoiden joukkoon voisi laittaa hiukan tuoretta chiliä. Timjami voisi kokeilla mausteena.