Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaherukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaherukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Mustaherukkamustikkapiirakka

175 g voita
1/2 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa

1 (200g) pakastepussillinen mustikoita
1/2 (100g) pakastepussillista mustaherukoita
1 rkl perunajauhoja
2 rkl hillosokeria


Sulata voi pehmeäksi ja anna jäähtyä.
Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri ja kaardemumma.
Sekoita tasaiseksi.
Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi.

Osa pieni osa taikinasta talteen.
Levitä taikina piirakkavuokaan, on aika löysää.
Laita mustikat, mustaherukat ja perunajauhot kannelliseen rasiaan.
Laita kansi kiinni ja sheikkaa mustikoita.
Täytä vuoka mustikoilla ja herukoilla.
Ripottele päälle hillosokeria.
Laita sivuun jätetty taikina nököinä päälle.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Höpinää
Enemmän alkuperäistä referenssiä kohti! Mitä nyt osa mustikoista vaihtui mustaherukoihin ja pohjaan tuli myös kaurahiutaleita. Kerrankin sai armas kitchen-aid jäädä rauhaan ja vain sekoittelin aineet yhteen.

Mahtavaa: olen jo edellisellä kerralla kommentoinut, että makeaa tulee. Mutta tällä kertaa kun oli kirpeämpiä mustaherukoita seassa, niin pohja ei vaikuttanut liian makealta. Jos sitten seuraavalla kerralla pelkän mustikan kanssa vaikka koittaisi puolittaa pohjaan tulevan sokerin määrän. Tämän kanssa se ei ole kuitenkaan tarpeen.

Kehitys
Saadun palautteen perusteella päälle tulevia taikinanököjä voisi kuulemma olla enemmän. Tai sitten marjaa vähän vähemmän, vaikka alkuperäiseen Siken marjamäärään en ole päässyt. Liekkö Sikellä laakeampi vuoka.

Hävikkihaaste
Pääsi listalle siksi, että tähän tuli hieman hillosokeria ja perunajauhoja, jota kaapissa (vanhentuneina) pyörii. Vähänkin on eteenpäin. Kohta muuten myös kaardemumma pääsee hävikkihaastelistalle, kun siitä menee päiväys yli.

Apinointi
Samainen lähde toisella tapaa muuntaen kuin Mustikkapiirakassa eli Iltasanomat - Sikke Sumarin mustikkapiirakka

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Vispipuuro mustaherukoista

Mustaherukoita pakkasesta
Mustaherukka tiivistemehua
Vettä
1,5 dl mannasuurimoita
0.5 dl sokeria + päälle ripoteltava sokeri

Keitä mustaherukoita pienessä määrässä vettä siten, että pehmenevät.
Sauvasekoittele marjat ja vesi tahnaksi.
Lisää tiivistemehua ja vettä siten, että nestettä on yhteensä 1 litra.

Kiehauta mehu.
Vispaa suurimot mehuun.
Keitä hiljakseen 10 minuuttia.

Ripottele päälle sokerikerros.
Anna puuron jäähtyä ja vispaa kuohkeaksi.


Vinkki
Vispupuuroa voi tehdä muistakin marjoista kuin puolukasta. Mitä hapokkaampi marja, sen paremmin puuroon tulee kuohkeutta.

Höpinää
Lapsuudesta tuttu puolukkapuuro saa uuden muodon, kun puolukan vaihtaa johonkin muuhun marjaan. Puuron jäähtyessä sokerikerroksen on tarkoitus estää kuorta muodostumasta puuroon, näin mummu opetti, tiedä sitten onko perää, mutta ei sitä kaikkia perinteitä sovi rikkoa. Lisäksi tämä on hyvää hävikkeilyä, onhan mannasuurimot menneet vanhaksi noin vuonna 2017, kun ei sitä ihanaakaan puuroa kuitenkaan tule niin usein tehtyä. Pitäisi. Useammin.