Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Vispipuuro mustaherukoista

Mustaherukoita pakkasesta
Mustaherukka tiivistemehua
Vettä
1,5 dl mannasuurimoita
0.5 dl sokeria + päälle ripoteltava sokeri

Keitä mustaherukoita pienessä määrässä vettä siten, että pehmenevät.
Sauvasekoittele marjat ja vesi tahnaksi.
Lisää tiivistemehua ja vettä siten, että nestettä on yhteensä 1 litra.

Kiehauta mehu.
Vispaa suurimot mehuun.
Keitä hiljakseen 10 minuuttia.

Ripottele päälle sokerikerros.
Anna puuron jäähtyä ja vispaa kuohkeaksi.


Vinkki
Vispupuuroa voi tehdä muistakin marjoista kuin puolukasta. Mitä hapokkaampi marja, sen paremmin puuroon tulee kuohkeutta.

Höpinää
Lapsuudesta tuttu puolukkapuuro saa uuden muodon, kun puolukan vaihtaa johonkin muuhun marjaan. Puuron jäähtyessä sokerikerroksen on tarkoitus estää kuorta muodostumasta puuroon, näin mummu opetti, tiedä sitten onko perää, mutta ei sitä kaikkia perinteitä sovi rikkoa. Lisäksi tämä on hyvää hävikkeilyä, onhan mannasuurimot menneet vanhaksi noin vuonna 2017, kun ei sitä ihanaakaan puuroa kuitenkaan tule niin usein tehtyä. Pitäisi. Useammin.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Raakamakkaramunakas

1 chilillä maustettu raakamakkara
3 valkosipulin kynttä
1 banaanisalottisipuli
4 baby parsakaalia
5 munaa
Tilkka maitoa
Öljyä
Pala vanhaa goudaa.
Tuoretta basilikaa
Tuoretta ranskan rakuunaa

Pilko sipulit pieniksi.
Pilko parsakaalit pieniksi.
Pilko raakamakkara pieniksi.
Paista makkaranpaljoja pannulla, kunnes ne ovat kypsiä.
Lisää pilkotut sipulit ja parsakaalit.
Töki ainekset tasaisesi pannulle.
Riko munat ja sekoita kevyesti sekaan tilkka maitoa.
Lisää munat pannulle.
Paista, kunnes munakas on lähes kypsää.
Taasta juusto.
Lisää juustoraaste munakkaaseen.
Lisää basilikasilppu.
Lisää rakuunasilppu.
Nauti.


Huom
Käsittele raakamakkaraa kuin käsittelisit raakaa lihaa. Lisäksi makkaran tulee olla läpikypsää.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kanttarellimunakas

15 g kuivattuja kanttarelleja
Voita
Rypsiöljyä
2 salottisipulia
Tuoretta rosmariinia
4 kananmunaa
Tilkka vettä

Suolaa
Mustapippuria
Juuston jämät jääkaapista
Rucolaa

Liota kuivatut sienet vedessä, n. 15 min.
Purista sienistä vesi pois.
Paista sieniä voi-öljyseoksessa, kunnes nestettä haihtuu.
Lisää pieneksi pilkottu salottisipuli.
Paista hetki, jotta sipuli kuullottuu.
Lisää suolaa ja pippuria.

Riko kananmunat kulhoon, lisää tilkka vettä ja vatkaa munien rakenne kevyesti rikki.
Töni sieni-sipulisilppu tasaisesti pannulle.
Lisää kananmunat.
Paista, kunnes munakas on melkein kokonaan hyytynyt.
Lisää päälle raastettu juusto.
Kuumenna hetki.
Lisää rucola.
Tarjoa joko kahtia käännettynä tai muuten vain paloina.


Kuinka oikeasti päädyttiin tällaiseen lopputulokseen
Ole nälkainen viikonloppuaamuna ja kaiva kaapista jämät ja loihdi niistä jotain.

Kehitys
Valkosipulia joukkoon. (Jostain syystä oli loppu.)