Kahdelle
1 Pink Lady omena (tai jokin muu hapokas ja kiinteä omena)
Noin 3 rkl sokeria
Noin 1 rkl voita
Noin 1 tl kanelia
Noin 1 levy pakastevoitaikinaa
Väline
Valurautainen blinipannu, joka kestää uunia.
Kuori ja paloittele omena. Paista valurautaisessa blinipannussa sokeria voissa, kunnes sokeri hieman ruskettuu. Sekoita kaneli seokseen. Lado omenanpalat pannulle ja paista noin 10 min, kunnes omenan palat ovat pehmenneet.
Kauli voitaikinalevy blinipannun kokoiseksi. Suikaloi taikinasta reunat pannuun ja laita pohja. Älä polta käsiä, silla blinipannu on kuuma. Painele haarukalla reikiä taikinalevyyn.
Laita uuniin ritilälle 200 asteeseen noin 15 minuutisksi.
Markkinointi
"Haluatko asuntoosi sankan savun ilman, että tuhopoltat varsinaisesti mitään? Näillä vinkeillä onnistut: Laita voi-sokeriseosta sen verrnan pannulle, että se pääsee uunissa kiehumaan yli ja sokeriköntsä putoaa uunin pohjalle."
Kehitys
Savukoneelta saattaisi saattaisi välttyä laittamalla vedellä täytetty pelti uuniin. Tai siten, ettei ahnehdi voin + sokerin määrässä.
Korjaussarja
Joskus taisin tehdä taikinan itse. Sen voisi kirjoittaa ylös seuraavalla kerralla
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse-valmistaikinasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse-valmistaikinasta. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. tammikuuta 2011
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Mustikkapiirakka
5 dl mustikoita
2 valkuaista
1 dl sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vanilijasokeria
1 rkl perunajauhoja
Pakaste murotaikinaa.
Nosta pakastetaikina sulamaan noin puolta tuntia ennen leipomista. Painele sulanut taikina vuoan pohjaan.
Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon. Vaahdon tulee olla kiiltävää.
Notkista juusto ja lisää siiten vanilijasokeri. Yhdistä valkuaisvaahto ja juustoseos. Heitä mustikoiden sekaan perunajauhot. Laita mustikat vuoan pohjalle ja siihen päälle vaahto.
Paista uunissa 45 min 175 asteessa.

Tunnisteet:
makeat leivonnaiset,
tee-se-itse-valmistaikinasta
maanantai 14. joulukuuta 2009
Kylmäsavuohikolmiot
24 kpl
1,2 kg pakaste voitaikinalevyjä
300 g kylmäsavulohta
1,5 sipulia
1 kynsi valkosipulia
1 prk smetanaa
(sitruunamehua)
Tilliä (tuoretta tai pakastettua)
Mustapippuria
Valkopippuria
Tee täyte voitaikinakolmioiden väliin eli pilko lohi, sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Laita seoksen sekaan tilkka sitruunamehua, hitunen smetanaa ja vähän tilliä. Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi, täytä ja käännä kolmioiksi.
Puolita voitaikinalevy ja kauli hieman jäisiä voitaikinalevyjä. Täytä, liimaa vedellä ja painele haarukalla kolmio tiukasti kiinni.
Huom
Siivutetun lohen saa parhaiten palasiksi saksimalla.
Kehitys
Riisiä voisi toki keittää ja laittaa täytteen sekaan.
Korjaussarja
Uunin lämpötila + uunissa makuutusaika lisättävä.

huom,
kala,
kehitys,
korjaussarja,
lohi,
suolaiset leivonnaiset,
tee-se-itse-valmistaikinasta
Tomaatti-pesto kierteet
24 kierrettä
1 pkt pakaste voitaikinalevyjä
2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 prkl vihreää pestoa
Cocktailtikkuja
Sulata taikinalevyjä hetki huoneenlämmössä. Levitä pestoa toiseen päähän levyä. Laita aurinkokuivattuja tomaatteja peston päälle. Rullaa levyt aloittaen tomaattipäästä ja kiinnitä neljällä tikuilla. Leikkaa rullat neljään osaan.
Paista 200 asteessa noin 15-20 min.
Huom
Pestolla on taipumusta valua ulos rullasta, joten tämä on sotkuisaa puuhaa. Kierteitä voi myös täyttää esim. kylmäsavulohella tai kylmäsavuporo + sinihomejuusto -yhdistelmällä. Ja hyvvöö on.
Markkinointi
"Oletko kyllästynyt joulun alla tähtitorttuohin? Ei hätää, tässä on ratkaisu: laita kaikkea mieleen juolahtavaa suolaista lehtitaikinan väliin ja voilá tortut on selätetty ja helppoa pikkusuolaista on tarjolla."

markkinointi,
suolaiset leivonnaiset,
tee-se-itse-valmistaikinasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)