Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2020

Churrot

Taikina

1 rkl sokeria
50 g voita
3 dl vettä
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Paistamiseen
Rypsiöljyä
Pursotinpussi

Päälle
Sokeria
Kanelia

Dippikastike
100 g tummaa suklaata
100 g kermaa

Kiehauta kattilassa vesi, sokeri, voi ja suola.
Lisää kuumaan seokseen jauhot reippaasti vispaten.
Taikina kiinteytyy jo tässä vaiheessa.

Vatkaa kitchen aidilla yksitellen muna joukkoon.
Vatkaa kunnes muna on tasaisesti taikinassa ja lisää seuraava.
Tee samoin jokaisen munan kohdalla.

Laita taikina pursotinpussiin.
Kuumenna öljy.
Pursota taikinapötköjä öljyyn.
Sakset auttaa katkaisussa.
Paista kullanruskeiksi.

Kierittele kuuma churro kanelisokerissa.

Höpinää
Veden määrä (suhteessa jauhoihin) kuulostaa alkuun hurjalta, mutta kyllä siitä varsin pätevä taikina tuli sitten kuitenkin.

Apinointi
Kirjasta Jenni Häyrinen, Hanna Pilli-Sihvola (2015): Katukeittiö - Churrot ja suklaakastike

torstai 30. huhtikuuta 2020

Perunasalaatti

Uusia perunoita
Pinasipulia
Kalamata oliiveja
Pieniä kapriksia

Kastike
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
0,5 tl suolaa
1 tl sitruunatimjamia
1 valkosipulin kynsi

Pese perunat hyvin ja keitä se suolatussa vedessä kypsiksi.
Anna perunoiden jäärtyä.

Viipaloi punasipuli ohuiksi siivuiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset kannelliseen rasiaan.
Sheikkaa rasiassa ainekset sekaisin.
Lisää sipuli kastikkeeseen.
Sheikkaa jälleen.

Pilko perunat sopiviksi suupaloiksi.
Sekoita perunat, oliivit ja kaprikset.
Lisää kastike sipuleineen sekaan ja sekoita tasaiseksi.


Höpinää
Näin vapun aikaan saattaa jo löytyä kalpeita perunoita muilta mailta. Salaattiin ne sopivat mitä mainioimmin ja kuorinnaltakin säästyy. Niin, ja palautetta saa antaa sille, joka toi kivellisiä oliiveja kaupasta... kivien poisto lisäsi oman ohjelmanumeronsa tämän tekoon. Onneksi kalamatat ovat sen verran pehmoisia, että niistä kivet on mahdollista saada pois. Virheät oliivit menivät suosiolla takaisin kaappiin muutaman ähräysyrityksen jälkeen.

Apinointi
Piapas - Kirkas perunasalaatti

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Parsa-perunasalaatti

Perunoita
Nippu vihreää parsaa
Sitruuna
2 valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
Basilikaa
Kapriksia

Pinjansiemeniä

Kastikkeeseen
Oliiviöljyä
Sitruunamehua + sitruunan kuoriraastetta
Reipas 1 tl Dijoun sinappia
Paahdettua valkosipulia
Sokeria
Suolaa
Mustapippuria

Pese perunat.
Keitä perunat kuorineen suolatussa vedessä.
Anna jäähtyä.

Napsauta parsojen kannat pois.
Laita parsat uunivuokaan.
Purista sitruunasta mehu.
Raasta sitruunasta keltaista kuorta.
Yhdistä sitruunamehu ja kuoriraaste.
Valele öliiviöljyllä & tilkalla sitruunamehua.
Lisää sormisuolaa.
Halkaise kuoritut valkosipulinkynnet ja lisää ne uunivuokaan.
Laita vuoka uuniin, noin 10 min 200 astetta.

Pilko sipuli ohueksi suikaleiksi.
Pilko perunat ja parsat sopiviksi suupaloiksi.
Paahda pinjansiemeniä.
Yhdistä ainekset.
Lisää myös kapriksia ja revittyjä basilikan lehtiä.
Lisää suolaa.

Laita kastikkeen ainekset pakasterasiaan ja hölskyttele tasaiseksi.
Lisää kastike salaatin joukkoon.


Huom
Parsat saavat ottaa uunissa vähän väriä.

Apinointi
Etiketti 2/2016 s.11 Parsa-perunasalaatti

Kehitys
Tämän kanssa voisi toimia hyvin ihan Riesling