Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisuke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisuke. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Hulk pasta

200 g parsaa
200 g pakasteherneitä
350 g spagettia

Kastike
1 sitruunan kuoriraaste
1 yksikyntinen valkosipuli
65 g babypinaattia
1 ruukku basilikaa
n. 3/4 dl oliiviöljyä
Sitruunamehua
0,5 dl raastettua parmesaania
0,5 dl raastettua pecorinoa
1 dl rouhittuja cashewpähkinöitä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria 

Keitä pasta.
Leikkaa parsa pieniksi paloiksi.
Kun pastan keittoajasta on jäljellä n. 1 min, lisää parsat ja jäiset herneet sekaan. 

Kastikkeen ainekset tehosekoittimessa sur-rur.

Sekoita kastike pastaan.


Höpinää
Kokkailu ei ole mihinkän loppunut, ei myöskään uusien reseptien kokeilu & tuunaaminen. Jotenkin sitä vain arjen kuplassa kaikenlainen jää. Noh, ainakin tämä superhyvä hulkpasta sai kirjaamaan ylös oman modauksen. 
Huumaava valkosipulintuoksi on taattu tehosekoittimen suristessa (ja etenkin jos sen jättää yöksi pesemättä pöydälle).

Kehitys
Tämän voisi tehdä jostain kierrepastasta ja kokeilla nauttia jämiä kylmänä pastasalaattina.
Myös perunasalaattiversion voisi testata.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Valkosipulinen paahdettu kukkakaali

1 kukkakaali
0,5dl oliiviöljyä 
1 yksilyntinen valkosipuli
Suolaa
Mustapippuria

Kuori ja pilko valkosipuli.
Kuullota valkosipulia oliiviöljyssä muutama minuutti.
Poista valkosipulin palat öljystä.
Lisää öljyyn suolaa ja mustapippuria.

Laita kukkakaali vuokaan.
Kaada öljystä reipas puolet kukkakaalin päälle.

Paahda kukkakaalia 200 asteessa noin tunti.
Valele pitkin matkaa lisää öljyä pintaan.
Tarkasta kypsyys haarukalla ja tarkkaile ettei pinta kärähdä liikaa.

torstai 21. toukokuuta 2020

Feta-kvinoasalaatti

50g kvinoaa
200g pakasteherneitä
1 punasipuli
Fetaa
Tuoretta minttua

Kastike
1 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
Mustapippuria

Huuhtele ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaisesti.
Anna viilentyä.

Pilko valkosipuli pieneksi.
Sekoita kastikkeen ainekset.
Pilko punasipuli ohuiksi siivuiksi.
Sekoita sipuli kastikkeeseen.

Ryöppää herneet pienessä tilkassa kiehuvaa vettä.
Huuhtele herneet kylmällä vedellä.
Sekoita kvinoa, herneet, marinoitu punasipuli, feta ja tuore minttu.


Höpinää
Älä usko kvinoapaketissa olevaa 90g kahdelle -ohjetta. Tai usko vain, jos haluat kahden henkilön syövän kvinoaa noin kolmena päivänä. 

Apinointi
Soppa365 - Papu kvinoasalaatti

torstai 30. huhtikuuta 2020

Perunasalaatti

Uusia perunoita
Pinasipulia
Kalamata oliiveja
Pieniä kapriksia

Kastike
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa
0,5 tl suolaa
1 tl sitruunatimjamia
1 valkosipulin kynsi

Pese perunat hyvin ja keitä se suolatussa vedessä kypsiksi.
Anna perunoiden jäärtyä.

Viipaloi punasipuli ohuiksi siivuiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset kannelliseen rasiaan.
Sheikkaa rasiassa ainekset sekaisin.
Lisää sipuli kastikkeeseen.
Sheikkaa jälleen.

Pilko perunat sopiviksi suupaloiksi.
Sekoita perunat, oliivit ja kaprikset.
Lisää kastike sipuleineen sekaan ja sekoita tasaiseksi.


Höpinää
Näin vapun aikaan saattaa jo löytyä kalpeita perunoita muilta mailta. Salaattiin ne sopivat mitä mainioimmin ja kuorinnaltakin säästyy. Niin, ja palautetta saa antaa sille, joka toi kivellisiä oliiveja kaupasta... kivien poisto lisäsi oman ohjelmanumeronsa tämän tekoon. Onneksi kalamatat ovat sen verran pehmoisia, että niistä kivet on mahdollista saada pois. Virheät oliivit menivät suosiolla takaisin kaappiin muutaman ähräysyrityksen jälkeen.

Apinointi
Piapas - Kirkas perunasalaatti

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Perunaletut

3 dl perunamuusia
1 muna
1,5 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Sekoita aineet tasaiseksi taikinaksi.
Paista ruskistetussa voissa.


Höpinää
Lettujen paisto onnistuu helpommin, kun tekee pieniä lettuja. Näihin saa mahtavasti upotettua eilisen muusin. (Niin siis minkä eilisen muusin, kun kerran tein eilen valkosipuliperunoita... selitys lienee siitä, että tämä resepti lymyili pari viikkoa luonnoksena julkaisemattomana.)

Letut toimivat myös hillon kanssa, tosin suolaisina mielestäni paremmin.

Tämän reseptin myötä tuli tuplattua reseptien määrä edelliseen vuoteen verrattuna, siis vuoteen 2018. Jostain syystä juhlavuosi 2019 jäi kokonaan välistä. Mikä lienee syynä, työt, kenties opinnot siihen päälle ja sitten elämä. No tuskin nyt ainakaan tuolla viimeisimmällä oli mitään vaikutusta julkaisemattomuuteen. Ehkä vain en syönyt mitään vuonna 2019. 2013 huippuvuoteen on vielä tekemistä.


Apinointi
Kinuskikissa - Perunaletut (lukijan resepti)

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Valkosipuliperunat

2 henkilölle

9 puikulaperunaa
Öljyä
Valkosipulia
Kuivattua rosmariinia
Suolaa


Pese perunat huolellisesti.
Siivuta perunat niin ohueksi kuin saat.
Laita siivut kylmään veteen odottamaan.
Kuivaa siivut.

Kuori valkosipulinkynnet ja raasta ne.
Laita öljyä, rosmarinia, suolaa ja valkosipulit kannelliseen rasiaan.
Lisää rasiaan noin kolmannes perunan siivuista.
Laita kansi kiinni ja ravistele.
Lisää loput perunat.
Jatka ravistelua.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Lado perunat mahdollisimman ohueksi kerrokseski uunipellille.
Rouhaise vielä suolaa päälle.

Paista noin 15 min eli kunnes perunat ovat kauniin kultaisia ja rapeita.


Höpinää
En minä mitään muusia halua tehdä, siihen menee aivan liian paljon aikaakin. Nopea leikkaus tilanteeseen, jossa huomaat asettelevasi perunansiivuja yksitellen uunipellille. Niin siis niitä samoja siivuja joita leikatessa melkein menetit pari sormenpäätä ja käytit tuhottomasti aikaa siivujen kuivaamiseen.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Marinoitu feta

1 pkt fetaa
Öliiviöljyä
1/2 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
Ruohosipulia
Tuoretta basilikaa
Mustapippuria
Rosépippuria

Pilko feta kuutioiksi.
Laita purkkiin oliiviöljyä, balsamiviinietikkaam, pilkotut sipulit, yrtit ja pippurit.
Laita feta samaan purkkiin.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Vihreä salaatti kukkakaarimurulla

1 nuppu vihreää parsaa
1/2 kurkkua
Salaattia
1/2 purjoa
1 vihreä paprika
Aasian minttua
Lehtipersiljaa
1 pss pakasteherneitä
1/2 kukkakaalia

Napsauta parsat poikki alaosasta.
Leikkaa parsat n. kolmeen osaan.
Paista pienessä tilkassa öljyä, kunnes ovat kypsiä.

Halkaise kurkku ja poista siemenet.
Pilko kurkku suupaloiksi.
Halkaise purjo, huuhtele ja pilko suikaleiksi.
Pilko paprika suikaleiksi.

Pilko salaatit ja yrtit ja laita tarjoiluastiaan.
Heita kaikki muu pilkottu sekaan.

Kiehauta herneet paistinpannulla.
Mujusta kukkakaali pieneksi.
Paahda kukkakaalimujua hetki kuivalla pannulla.

Laita herneet ja paistettu kukkakaalimuju salaattiin.

Kehitys
Parsan voi jättää pois. Alkuperäisessä ohjeessa mainittu sitruunan kuoriraaste voisi tehdä lisäterää, vaikka salaatti oli mainiota ilmankin.

Apinointi
Lisa Lemke: Syödään porukalla - Tervetuloa kesäpöytään: Alkukesän salaatti kukkakaalimurun kera, s. 13, WSOY

Chiliperunat

700 g varhaisperunoita
2 punaista paprikaa
4 valkosipulin kynttä

Mausteseos, n. 1 tl kutakin:
Chipotle chili
Chili
Jeera
Unkarin paprika
Savupaprika
Rosmariinia
Grillimausteseos
Ripaus suolaa

3 rkl rypsiöljyä

Sormisuolaa
Mustapippuria

Pese perunat hyvin.
Jos perunat eivät ole tasakokoisia, pilko isoimmat perunat.
Pilko paprikat rouheiksi siivuiksi, posta kannat ja muu ylimääräinen.
Kuori ja pilko valkosipulin kynnet.

Sekoita mausteseoksen mausteet ja rypsiöljy.
Sekoita ainekset ja mausteseos uunivuoassa sekaisin.
Lisää suokaa ja mustapippuria päälle.

Paista 225 asteessa uunissa noin 30 min, tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Apinointi
Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat: Paahdetut BBQ-perunat, s. 42

torstai 27. lokakuuta 2016

Paahdettu kurpitsa

1 Butternut kurpitsa
Rypsiöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Chitptle chiliä

Kuori ja pilko kurpitsa pieniksi kuutioiksi.
Lisää kurpitsapalojen joukkoon öljy ja mausteet.
Levittele uunipellille.
Paahda 200 asteessa n. 1o min, nosta lämpöä 225 ja poista, kun ovat saaneet vähän väriä pintaan.

Kaverit
Fajittaksien väliin tai muuten vain lisukkeeksi.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Feta-hernepaistos

1/2 banaanisalottisipulia
3 valkosipulinkynttä
1 pieni purjo
1 pss pakasteherneitä
oliiviöljyä
1/2 pkt fetaa
vähän tuoretta vahvaa minttua
vähän tuoretta lehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria
limemehua
1/2 vihreää paprikaa


Pilko sipulit pieniksi.
Halkaise purjo ja leikkaa siivuiksi.
Sulata herneet siivilässä juoksevan veden alla.
Pilko paprika suikaleiksi.

Paista sipuleita oliiviöljyssä hetki.
Lisää herneet ja paista taas hetki.
Lisää yrtit ja mausteet.
Mujusta feta sekaan suht suurina kimpaleina.
Purista tilkka limemehua joukkoon.
Lisää paprikasuikaleet ja sekoita.


Kaverit
Hyvä lisuke grillatille lihalle.

Apinointi

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Papumättö kasviksista

1 tlk kidney papuja
1 pss maissia pakasteena
1 sipuli
6 valkosipulin kynttä
Ruusukaalia
Baby parsakaalia
Pala paprikaa
6 kirsikkatomaattia
Sitruunamehua

Chiliä
Cajun mausteseosta
Jeraa
Paprikajauhetta
Savustettua parikajauhetta
Mustapippuria
Suolaa
Siirappia

Sulata maissi huuhdellen sitä vedellä.
Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi.
Pilko ruusukaalit neljänneksiin.
Pilko parsakaali.
Pilko paprika.
Pilko tomaatit neljänneksiin.
Huuhtele papuja, kunnes eivät enää vaahtoa.

Paista sipuleita, ruusikaalia ja parsakaalit.
Lisää pavut.
Lisää mausteet.
Lisää siirappi.
Lisää tomaatit ja paprika.
Lisää tilkka sitruunamehua.
Lisää tilkka vettä, jos tuntuu etteivät mausteet sekoittuneet tasaisesti kasviksiin.
Paistele hetki, kunnes kaikki on kypsää, mutta napakkaa.

Kaverit
Lihatiskin chilinen tuoremakkara grillistä.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Paahdetut maa-artisokat

500 g maa-artisokkia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tuoretta rosmariinia
kokonaisia valkosipulin kynsiä


Pese maa-artisokat.
Halkaise ne kahtia tai pilko pienempiin osiin, jos ne ovat isoja.
Kuori valkosipulinkynnet.
Valele oliiviöljyä pintaan vaikka pullasudilla.
Suolaa, pippuroi ja romariiriröi.

Paahda uunissa 175 asteessa noin 45 min tai kunnes ovat napakan pehmeitä.


Vinkki
Pilko pieneksi 1 valkosipulin kynsi ja sekoita se öljyyn, jolla velellaan maa-artisokat. Myös kuivattu rosmariini käynee.

Apinointi

lauantai 7. toukokuuta 2016

Parsaa uunissa

Nippu (vihreää)parsaa
Voita
Sitruunan kuorta
Sormisuolaa


Taita parsat ja käytä vain latva.
Asettele parsat uunivuokaan.
Raasta sitruunasta kuorta ja ripottele parsojen pinnalle.
Laita päälle voita nokareina.
Paahda uunissa 200 asteessa 10-15 min.


Huom
Parsa napsahtaa poikki siitä kohtaa, mistä latvan voi käyttää. Eikä tarvitse kuoria.

Palaute
Ystäville on ihana kokata, vaikka välillä vähän stressaankin keittiössä. Kommentti reseptistä "Miten saat parsasta näin hyvää?" lämmitti kovasti keittiönatsin sydäntä ja mieltä. :) 

Apinointi


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mansikkahabanerosalsa

Mansikoita
Kirsikkatomaatteja
Pala habaneroa

Kevätsipulia
Loraus oliiviöljyä
Loraus hyvää balsamikoa
Tuoretta vahvaa minttua
Sormisuolaa

Ohje:
Pilko mansikat pieniksi paloiksi.
Pilko kirsikkatomaatit pieniksi paloiksi.
Pilko kevätsipuli varsineen pieniksi paloiksi.

Lorauta sekaan oliiviöljyä ja balsamikoa.
Lisää tuoretta minttu ja sormisuolaa.


Huom
Laita habaneroa niin paljon, kuin persaus kestää. Joskus määrän oppii vain kantapään kautta ja ainahan chiliyksilöä kannattaa maistaa. Eiks jeah? :D

Vinkki
Muovihanskat on ihan jees habaneroa käsiteltäessä.

Kaverit
Vaikka grillattu kana.

Kuinka oikeasti päädyttiin tällaiseen lopputulokseen
Osta kalpeita espanjalaisia mansikoita ja mieti jälkikäteen mitä niistä voisi saada aikaiseksi.

Höpinää
I’m on fire! Vieläkin viikonlopun kokkaussatoa pukkaa tälle.

Apinointi
K:n vinkkaamana, Mafiassa mainittu resepti. Tosin maininnasta on jo pari vuotta, eikä aineksista tainnut olla puhetta kuin mansikat ja habanero.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Bataattimuusi

1 bataatti
2 sipulia
1 isokyntinen valkosipuli
1 kasvisliemikuutio
vajaa 1 prk creme fraichea
n. 7 dl vettä


Ohje:
Kuori baataatti ja sipulit.
Pilko bataatti kuutioiksi.
Pilko sipulit lohkoiksi.
Keitä bataattipaloja ja sipuleita kasvisliemessä, kunnes bataatti pehmenee.
Valuta kasviset ja survo sauvasekoittimella tahnaksi.
Lisää tahnaan creme fraiche.


Kaverit
Grilliruoan kylkeen sopivaa.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kukkakaalimuusi

1 kukkakaali
2 valkosipulinkynttä
Suolaa
Voita
Vanilijajauhetta


Keitä pehmeiksi kukkakaalin kukinnot ja valkosipulinkynnet.
Soseuta sauvasekoittimella.
Reilu nokare voita sekaan.
Ripaus vanilijaa ja suolaa maun mukaan.

torstai 20. helmikuuta 2014

Feta-meloonisalaatti

Vesimeloonia
Fetaa
Tuoretta minttua
Paahdettuja pinjansiemeniä
Limen kuorta / limemehua
Pekaaninpähkinöitä
Oliiviöljyä

Leikkaa vesimelooni kuutioiksi.
Murusta feta.
Paahda pinjansiemeniä.
Silppua minttu.
Yhdistä aineet.

Lisää päälle raastettua sitruunan kuorta ja oliiviöljyä.


Kehitys
Jamien ohjeessa käytettiin sitruunaa ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Apinointi
Jokin Jamie Oliverin kokkiohjelma

torstai 13. helmikuuta 2014

Mexi-can - meksikolaishenkinen papusalaatti purkissa

1 tlk mustia papuja
1 pss pakastemaissia
1/2 iso punasipuli
Punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja
Ruohosipulia
Lime
1 tuore punainen chili
Korianteria


Pilko punasipuli silpuksi.
Pilko tomaatit lohkoiksi.
Pilko chili pieneksi.
 
Sulata maissi.
Huuhtele pavut.

Sekoita kaikki ainekset yhteen.
Saksi ruohosipuli sekaan.
Purista joukkoon limemehua.
Lisää korianteria.

Muhittele hetki kylmässä.


Huom
Korianteria voi lisätä jokainen lautasellaan, jos siitä ei kaikki tykkää.

Apinointi
Cookie + Kate: Black Bean Salsa

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kukkalaalirisotto (Risotto Milanese kukkakaalista)

1 litra kukkakaalimujua
5dl kanalientä (josta käytettään vain osa)
Oliiviöljyä
100g voita
Parmesaania
1 sipuli
Sahramia
Suolaa
Mustapippuria

Kukkakaalimuju:
Pilko kukkakaali pieneksi. Käytä vain kukinnot, älä  vartta. Laita pienissä erissä tehosekoittimeen ja ajeli pieneksi hituseksi.

Paista sipulisilppua hetki oliiviöljyssä. Lisää kukkakaalimuju ja paista hetki. Lisää kuumaa kanalientä muutama kauhallinen.

Lisää voi, raastettua parmesaania ja tarvittaessa kanalientä. Lisää mustapippuria, sahramia ja suolaa tarvittaessa.

"Risotto" ei saa olla liian vetistä, jos vaikuttaa siltä kuumenna ylimääräistä nestettä pois.

Huom
Kukkakaalimujua ei tarvitse kauhestí kypsentää. Kunhan hieman pehmenee ja mausta saa taitettua terän veke. Sitä en tiedä saako kukkakaalimujusta aikaiseksi tahnaa liikaa kuumentelemalla vai pysyykö muju mujuna vaikka kuinka kuumentaisi.

Korvaa kivasti riisistä tehdyn risoton. Ei nyt tietty ole ihan täysin sama asia, mutta on hyvää, eikä maistu liikaa kukkakaalille.


Kaverit
Osso buccon kanssa loistavaa.