Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Lyonin kana

900 g broilerinkoipia
suolaa
tl mustapippuria myllystä
voita, noin 5 rkl
1,5 dl punaviinietikkaa
7 valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
1,5 dl kanalientä
2 rkl tomaattipyreetä
1 prk (150 g) ranskankermaa
1 tl kuivattua rakuunaa


Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Rouhi suolaa ja mustapippuria kanankoipien pintaan.
Paista koivet voissa.
Lisää voita ja etikka.
Anna sihahtaa, eli kiehauta.
Kuori ja rouhi karkeaksi valkosipulinkynnet.
Lisää valkosipuli ja laakerinlehdet pataan.
Laita pata uunin ilman kantta 20 minuutiksi.

Ota pois uunista.
Poista koivet.
Lisää kanaliemi ja tomaattipyre.
Keittele reipas 10 minuuttia, eli kun lientä on jäljellä noin puolet.
Lisää ranskankerma ja rakuuna.
Lisää koivet takaisin pataan.
Heitä takaisin uuniin, ilman kantta, noin 35 minuutiksi.


Kaverit
Riisi, toki varmasti jokin ranskalaishenkinen kasvislisuke olisi vielä parempi. Ja ranskalainen, kevyt punaviini!

Väline
Valurautapata. Voi pastaa liedellä ja heittää uuniin saman astian.

Höpinää
Jos satut asumaan jonkun kanssa, jonka mielestä etikka ei kuulu ruokaan, niin pokkana vaan kanapata tulille, eikä sanaakaan etikasta. Älä murru siitä huolimatta, että koko kämppä tuoksuu etikalle kiehauttamisen jälkeen. Älä murru, vaikka kuinka vierestä kysellään kiinnostuneena mitä kaikkea pataan meni. Älä murru vielä silloinkaan, vaikka etikka kuinka kirvelisi silmiä jokaisella kerralla, kun päänsä työntää uuniin. Älä jumalauta murru. Sano kanaa ja valehtele loput. Anna toisen maistaa ennakkoluulottomasti. Pyri pysymään sen verran väleissä, että joku muu pesee valurautapadan puolestasi (kyllä, kastike kärvähtää pataan kiinni reunoista).

Kehitys
Kokeiltava sitten kun tuoretta rakuunaa on saatavilla.

Apinointi
Soppa365 Lyonin kana

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Karitsan potkaa sitrus-tomaattikastikkeessa

2 (n. 1kg) karitsanpotkaa
voita
1 sipuli
1 banaanisalottisipuli
5 valkosipulinkynttä
1 sitruuna
1 appelsiini
1tlk tomaattimurskaa (Mutti)
2dl valkoviiniä
4 rosmariininoksaa
4 timjaminoksaa
2tl suolaa
Nosta potkat huoneenlämpöön n. tunti ennen kokkausta.
Kuori ja lohko sipulit.
Pese sitrukset.
Vuole sitruksien kuorista suikaleita.
Purista sitruksien mehu.
Ruskista potkat valirautapadassa.
Lisää tomaattimurska, viini, mausteet, sitruksien kuorisuikaleet & mehut.
Hauduta potkia 150-asteessa noin 4 tuntia.


Kaverit
Kukkakaali-puikulaperunapyre.

Loppikset
Olut: Salzburger Stiegl Pils

Apinointi
Aika suorilta apinoitu täältä: K-ruoka - Karitsanpotkat sitrus-tomaattikastikkeessa

Valkosipulikeitto

250g valkosipulia, yksikyntisiä ja normaaleja
110g banaanisalottisipulia
130g puikulaperunaa (punnittu kuirittuna)
n. 2dl vettä
1dl valkoviiniä, eism. Itävaltalaista rieslingiä
4 timjaminoksaa
Suolaa
Pippuria
n. 2dl kuohukermaa

Kuori ja pilko valkosipulit.
Kuori ja pilko salottisipulit.
Kuullota sipuleita voissa hetki.
Lisää nesteet ja mausteet.
Lisää pienityt perunat.
Keittele, kunnes kaikki ovat pehmeitä (myös kokki).
Ronki timjaminoksa pois.
Soseuta sauvasekoittimella.
Lisää kermaa.
Kiehauta keitto tarvittaessa uudestaan.

Kaverit
Pataleipä & voi

Loppikset
Olut: Oakham Ales Green Devil IPA

Apinointi
Alunperin sain ravintola Olossa maailman ihaninta valkosipulikeittoa, tuoretta leipää ja kirnuvoita, joka syötiin ilman lusikkaa, leivällä kastaen. Tuon muistikuvan pohjalta ilman rapuja mukaillen reseptiä Me Naiset - Valkosipulikeitto ja paistetut jättikatkaravut

perjantai 18. marraskuuta 2016

Quiche Loirraine

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
Ripaus suolaa

Täyte:
1 prk creme fraichea
Maitoa
150 g gruyerejuustoa, esim. Juustoportilta
150 g englantilaista pekonia
Salviaa


Laita pohjan aineet kitchen aidiin pyörimään.
Katsele, kuinka siitä tulee kaunis pallo.
Laita taikinapallo kelmussa jääkaappiin odottamaan.

Pingota irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi.
Painele taikina vuoan pohjalle, muotoile myös korkea reunat.
Pistele haarukalla pohjaan reikiä.

Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 200 asteessa.

Saksi pekoni piniksi suikaleiksi.
Paista pekonia pannulla rapeaksi.
Nosta pekoni talouspaperin päälle odottamaan.

Raasta juusto.

Sekoita creme fraiche ja maito tasaiseksi.
Laita pohjan päälle pekonit.
Laita salvianlehtiä pekonien päälle.
Laita raastettu juusto seuraavaksi.
Kaada cremefraichemaitoseos kaiken päälle.

Laita uuniin noin puoleksi tunniksi noin 150 asteeseen. Tarkkaile kuitenkin piirakan pintaa, ettei tummu liikaa.


Huom
Piirakan täyte kohoaa uunissa, mutta laskee jäähtyessään huomattavasti. Piirakka on tuhtia, fat-on-fat.

Kaverit
Kokeiltu vuoden 2016 Alkosta saatavien Beajolais Nouveauiden kanssa, eli Albert Bichot Beaujolais-Villages Nouveau 2016 ja Georges Duboeuf Beaujolais Nouveau 2016. Viinit olivat juuri sellaisia, kuin Nouveausta sopii odottaa, hapanta sanoi kettu.

Apinointi
Parista keittokirjasta sovellettu.
Suvi Rüster & Sami Repo: Täydellinen ohje, Olivia, 2012, ohje: Quiche Lorraine ja
Prisca Leclerc: Tarte tatin - Suuri ranskalainen keittokirja, Cozy Publishing 2015, ohje: Quiche Lorraine

maanantai 24. lokakuuta 2016

Sitruunaposset

Kahdelle

2dl kermaa
0,75 dl sokeria
1 sitruunasta raastettu kuori ja puristettu mehu (n. 0,5 dl mehua)

Keitä kattilassa kermaa ja sokeria n. 5 min.
Vatkaa käsivatkaimella joukkoon sitruunan raastettu kuori ja mehu.
Kaada seos annosastioihin.
Laita astioiden päälle kelmu.
Laita kelmutetu asiat jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi.


Kaverit
Mantelit.

Kehitys
Manteleita voisi paahtaa. Tai tohottimella paahdettu sokeripinta päälle.

Huom
Sitruuna sakeuttaa kermaa jonkin verran, mutta mitään lohkeavaa tavaraa tästä ei tule.

Apinointi
Valio - Sitruuna posset

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Chimichurri

Tuoretta lehtipersiljaa
Tuoretta korianteria
3 valkosipulinkynttä
1/2 banaanisalottisipuli
punaviinietikkaa
kuivattuja chilihiutaleita
suolaa
1/2 - 1 dl oliiviöljyä
sitruunatimjamia (kuivattua)

Pilko sipulit hyvin pieneksi.
Laita sipulit laakeahkoon astiaan.
Lisää punaviinietikka, suola ja chilihiutaleet.
Anna levätä 10 minuuttia.
Pilko sillä välin yrtit mujuksi.
Lisää yritit ja oliiviöljy.
Vatkaa kastiketta haarukalla.
Lisää sitruunatimjami.
Laita jääkaappiin odottamaan (ja grillaa liha).


Kaverit
Grillattu liha! Ihana pihvi! Viva Argentina!

Apinointi
Mukailtu tämän perusteella Bon appetit- Chimichurri sauce

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Papumättö kasviksista

1 tlk kidney papuja
1 pss maissia pakasteena
1 sipuli
6 valkosipulin kynttä
Ruusukaalia
Baby parsakaalia
Pala paprikaa
6 kirsikkatomaattia
Sitruunamehua

Chiliä
Cajun mausteseosta
Jeraa
Paprikajauhetta
Savustettua parikajauhetta
Mustapippuria
Suolaa
Siirappia

Sulata maissi huuhdellen sitä vedellä.
Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi.
Pilko ruusukaalit neljänneksiin.
Pilko parsakaali.
Pilko paprika.
Pilko tomaatit neljänneksiin.
Huuhtele papuja, kunnes eivät enää vaahtoa.

Paista sipuleita, ruusikaalia ja parsakaalit.
Lisää pavut.
Lisää mausteet.
Lisää siirappi.
Lisää tomaatit ja paprika.
Lisää tilkka sitruunamehua.
Lisää tilkka vettä, jos tuntuu etteivät mausteet sekoittuneet tasaisesti kasviksiin.
Paistele hetki, kunnes kaikki on kypsää, mutta napakkaa.

Kaverit
Lihatiskin chilinen tuoremakkara grillistä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Lakritsakastike lihalle

1 rkl ruokosokeria
3 isokyntistä valkosipulia
1 sipuli
50 g pehmeää lakua
100 g lanttua
1 porkkana
pala juuriselleriä
2 rosmariinin oksaa
Ranskalaisen rakuunan oksa
4 dl punaviiniä (esim.
4 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl vasikan fondia
5 dl vettä


Sulata kattilassa ruokosokeri.
Lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli.
Lisää pilkotut juurekset.
Lisää laku.
Kuullota (laku alkaa vähän sulaa).
Lisää viini ja balsamiviinietikka.
Keitä kasaan, kunnes puolet nesteestä on haihtunut.
Lisää fondi ja vesi.
Keitä kasaan, kunnes nestettä on noin 3 dl jäljellä.
Siivilöi.
Keitä kastiketta lisää kasaan, jos tuntuu siltä.


Kaverit
Nautittu karitsan ulkofileen kanssa. Varmasti joku riistaisempi liha toimisi myös.

Vinkki
Valkosipulia voi lisätä pitkin keittelyä, jos tuntuu siltä.

Menu
Pääruoan lisä, osana Pukkuja & Lakuja -maistinkia.

Apinointi
Pohja reseptille löydetty täältä Teknisiavaikeuksia - Peuran paisti juurekset ja lakritsikastike, mutta ilmeisesti julkaistu Viini -lehdessä 2011 helmikuun tienoilla.

Kokattu
11.6.2016

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mansikkahabanerosalsa

Mansikoita
Kirsikkatomaatteja
Pala habaneroa

Kevätsipulia
Loraus oliiviöljyä
Loraus hyvää balsamikoa
Tuoretta vahvaa minttua
Sormisuolaa

Ohje:
Pilko mansikat pieniksi paloiksi.
Pilko kirsikkatomaatit pieniksi paloiksi.
Pilko kevätsipuli varsineen pieniksi paloiksi.

Lorauta sekaan oliiviöljyä ja balsamikoa.
Lisää tuoretta minttu ja sormisuolaa.


Huom
Laita habaneroa niin paljon, kuin persaus kestää. Joskus määrän oppii vain kantapään kautta ja ainahan chiliyksilöä kannattaa maistaa. Eiks jeah? :D

Vinkki
Muovihanskat on ihan jees habaneroa käsiteltäessä.

Kaverit
Vaikka grillattu kana.

Kuinka oikeasti päädyttiin tällaiseen lopputulokseen
Osta kalpeita espanjalaisia mansikoita ja mieti jälkikäteen mitä niistä voisi saada aikaiseksi.

Höpinää
I’m on fire! Vieläkin viikonlopun kokkaussatoa pukkaa tälle.

Apinointi
K:n vinkkaamana, Mafiassa mainittu resepti. Tosin maininnasta on jo pari vuotta, eikä aineksista tainnut olla puhetta kuin mansikat ja habanero.


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mustikkacrumble

Pakastettuja mustikoita
Perunajauhoja
Tomusokeria
Voita

Crumble:
1 dl Vehnäjaujoha
1,5 dl kaurahiutaleita
1/2 tl kaardemummaa
0,5 dl kookossokeria
0,5 dl ruokokidesokeria
100 g voita


Laita crumblen kuivat aineet Kitchen aidiin.
Sekoita kepoisesti.
Lisää voi nokareina.
Ajele seosta kitchen aidilla ja lisää tarvittaessa aineita sopivan rakenteen saamiseksi.

Sekoita jäisien mustikoiden sekaan hippunen tomusokeria ja perunajauhoja.
Voitele vuoka.
Kaada mustikat vuokaan.

Lisää päälle crumble.
Paista 175 asteessa noin 30 min tai kunnes pinta näyttää kauniilta.

Kaverit
Kermavaahto. Aina varma valinta. 

Apinointi

Höpinää
Uutta postausta pukkaa! Sanainen arkku muutoin tyhjennetty edelliseen postaukseen.

Kuinka oikeasti päädyttiin tällaiseen lopputulokseen
Fariinisokeriakin olis ollut kaapissa, mutta paketti oli avaamaton. Sen sijaan päätin kokeilla miten kookossokeri istuu piirakkaan.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Bataattimuusi

1 bataatti
2 sipulia
1 isokyntinen valkosipuli
1 kasvisliemikuutio
vajaa 1 prk creme fraichea
n. 7 dl vettä


Ohje:
Kuori baataatti ja sipulit.
Pilko bataatti kuutioiksi.
Pilko sipulit lohkoiksi.
Keitä bataattipaloja ja sipuleita kasvisliemessä, kunnes bataatti pehmenee.
Valuta kasviset ja survo sauvasekoittimella tahnaksi.
Lisää tahnaan creme fraiche.


Kaverit
Grilliruoan kylkeen sopivaa.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tomaattitagine


3 isoa sipulia
2 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
250 g miniluumutomaatteja
1 prk isoja valkoisia papuja
1 prk kivettömiä oliiveja
pala (n. 30 g) inkivääriä
1 punainen chili
1 tl kardemummaa
1 dl appelsiinimehua
1 dl oliiviöljyä
2 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 tl suolaa


Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kuori ja lohko sipulit.
Laita pataan 2rkl oliiviöljyä ja paprikajauhe.
Kuullota sipuleita padassa.
Kuori ja raasta inkivääri.
Huuhtele papuja lävikössä kylmän veden alla, kunnes vesi ei kupli pinnalla.
Siivilöi oliiveistä neste pois.
Siivuta chili.
Lisää kaikki loput ainekset pataan.
Laita uuniin 30 min.


Kaverit
Fetaa, tuoretta korianteria, turkkilaista jogurttia + hunajaa.

Väline
Valurautapadassa on hyvä keitellä kastiketta, niin induktioliedellä kuin uunissa.

Kehitys
Vähemmän lisättyä suolaa. Ehkä sitä ei tarvi ollenkaan. (Jännä huomio suolafriikiltä.)

Apinointi
www.soppa365.fi - Kirsikkatomaattitagine ja karitsapullat

tiistai 2. joulukuuta 2014

Lohipasta (aglio e olio e salmone)

Paketti tuorepastaa

Oliiviöljyä
8 kynttä valkosipulia

Chilit:
1 tuore cayanne
2 tuoretta bolivian rainbowta

300 g kylmäsavulohta
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Pätkä purjoa
Mustapippuria


Pilko valkosipulinkynnet hienoksi.
Pilko chilit hienoksi

Puolita tomaatit.
Viipaloi purjo mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.

Paista runsaassa oliiviöljyssä valkosipulia.
Lisää 150 g lohta ja chili ja jatka paistamista.

Keitä tuorepastaa n. minuutti.

Lisää 150 g lohta pannulle.
Lisää keitetty pasta pannulle.
Lisää tomaatit ja purjorinkulat.

Rouhaise mustapippuria myllystä.
Valmis nautittavaksi.


Korvaavuus
Tuoreen chilin voi korvata kuivatulla.

Huom
Annoksesta sulee suolainen ja valkosipulinen. Ken niitä välttää, välttäkööt myös tätä ohjetta.
Paistettaessa kylmäsavulohi menee mujuksi. Siksi lohta lisätään kahdessa erässä, että edes osa pysyisi jotenkin kasassa.

Kaverit
Raastettu parmesaani on jees. (Tosin lisää suolaisuutta).

Apinointi
Muunnelma klassikkopastasta Aglio e olio.

Kehitys
Kuiva Rieslingiä lasiin.
Tuoretta yrttiä sekaan.

Loppasuille
Nauti lasi kuivaa, ihanaa saksalaista Rieslingiä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kukkalaalirisotto (Risotto Milanese kukkakaalista)

1 litra kukkakaalimujua
5dl kanalientä (josta käytettään vain osa)
Oliiviöljyä
100g voita
Parmesaania
1 sipuli
Sahramia
Suolaa
Mustapippuria

Kukkakaalimuju:
Pilko kukkakaali pieneksi. Käytä vain kukinnot, älä  vartta. Laita pienissä erissä tehosekoittimeen ja ajeli pieneksi hituseksi.

Paista sipulisilppua hetki oliiviöljyssä. Lisää kukkakaalimuju ja paista hetki. Lisää kuumaa kanalientä muutama kauhallinen.

Lisää voi, raastettua parmesaania ja tarvittaessa kanalientä. Lisää mustapippuria, sahramia ja suolaa tarvittaessa.

"Risotto" ei saa olla liian vetistä, jos vaikuttaa siltä kuumenna ylimääräistä nestettä pois.

Huom
Kukkakaalimujua ei tarvitse kauhestí kypsentää. Kunhan hieman pehmenee ja mausta saa taitettua terän veke. Sitä en tiedä saako kukkakaalimujusta aikaiseksi tahnaa liikaa kuumentelemalla vai pysyykö muju mujuna vaikka kuinka kuumentaisi.

Korvaa kivasti riisistä tehdyn risoton. Ei nyt tietty ole ihan täysin sama asia, mutta on hyvää, eikä maistu liikaa kukkakaalille.


Kaverit
Osso buccon kanssa loistavaa.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Helppo suklaamousse

4 annosta

n. 125 g tummaa suklaata (70 %)  
1 kananmuna
2 rkl rommia / cointreau
3 dl kuohukermaa


Vatkaa kerma käsin löysäksi vaahdoksi (menee ajallisesti noin 30 min) tai käytä konetta kuten kitchen aid.

Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä hellalla.
Sekoita välissä, sekoittamalla setkeimmätkin palat lopulta liukenevat tasaisesti.
Lisää muna ja alkoholi. Seos on jännää tässävaiheessa, ei kovinkaan houkuttelevaa.
Sekoita tasaiseksi.

Sekoita osa kermavaahdosta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita loppu kermavaahto seokseen.
Kaada annoskulhoihin ja nosta kylmän muutamaksi tunniksi.

Vähän ennen tarjoamista raasta valkoista suklaata pinnalle ja laita koristeeksi muutama jäinen vadelma.


Huom
Suklaan + munan + alkoholin sekoittaminen vaati vaatii vähän hartiavoimia ja lehmän hermoja, mutta sitkeästi kun sekoittaa, niin tahnasta tulee kaunista ja kiiltävää. Muna lisätään siksi, että suklaa kestäisi paremmin alkoholin lisäämisen. Ainakin countreaun kanssa suklaa menee jännän klönttiseksi.

Suklaana voi käyttää esim. Fazerin tumminta 100 g leivontasuklaalevyä + muutama pala (noin rivillinen) toisiksi tumminta.


Kehitys
Hesarinkin ohjeessa mainittu konjakki tai cointreau voisi kanssa sopia hyvin mousseen.

Kaverit
Kuvassa olevan cointreau-version kanssa moussen päälle laitettu kermavaahtoa, jonka pinnalla ripaus kanelia. Myös piparkakku isketty annokseen tuomaan jouluista tunnelmaa.

Apinointi
Hesarista suklaamousse


lauantai 28. syyskuuta 2013

Avocado wasabi tahna

1 avokado
Lime
1 valkosipulinkynsi
Wasabia
Suolaa
Pippuria


Pilko avocado ja sosenna haarukalla palaset. Sekoita limemehu, murskattu valkosipulinkynsi avodadotahnan joukkoon ja mausta wasabilla, suolalla ja pippurilla.


Kaverit
Lohipastramin kanssa tarjottavaa. Jos pastrami on suolaista, tähän ei kannata laittaa paljoa suolaa.

Apinointi
Culinarista - Lohipastrami (tai ne lisukkeet)

Lohipastrami

Lohen paksumpaa puolta

Suolaa
Sokeria

Mustapippuria
Valkopippuria
Viherpippuria
Rosepippuria


Poista lohesta nahka ja leikkaa puoliksi. Ripottele karkeaa merisuolaa ja sokeria lohenpalojen pintoihin ja kääri tiukasti kelmuun. Laita paketit yöksi jääkaappiin.


Seuraavana päivänä leikkaa lohi paksuiksi pötköiksi. Lohesta tulee 3 hyvää pötköä ja ohuimman voi käyttää johonkin muutun. Murskaa pippurit morttelissa ja kierittele lohenpalat pippurissa.

Paista lohintankoja kuumalla pannulla ympäriinsä hetki, niin että pinta saa vähän väriä. Kääri paistetut lohitangot kelmuun ja anna vetäytyä noin 4 tuntia jääkaapissa.

Leikkaa siivuiksi ja nauti.


Kaverit
Avocado wasabi tahna

Huom
Yön yli suolaantuessa lohesta lähtee jonkin veran nestettä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tomaatti-vanilija hilloke

200 gkaltattua ja kuutioitua tomaattia
2 dlhyytelösokeria
1 dlvettä
1 vaniljatanko

Kalttaa ja kuutio tomaatit.
Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa.
Lisää tomaatit ja halkaistu vanilijatanko + siemenet.
Anna kiehua noin 10 minuuttia.
Purkita.

Ohjeesta tulee noin 3 dl hilloketta.


Kaverit
Aivan loistavaa tavaraa Juustoportin GR:n kanssa. Varmaan muutkin aromikkaat, kovat juustot käy.

Jämät
Seuraavana päivänä hilloke on tönkköä eikä kovin esteettistä. Mutta hyvää kuitenkin, jos jaksaa vähän vatkata.

Huom
Hyytelösokerilla tehty hilloke ei ole tarkoitettu säilöttäväksi: se säilyy purkissa sen minkä säilyy, muttei kovin pitkälle.

Kehitys
Hyytelösokerin voisi korvata hillosokerilla, niin ehkä saisi hillon säilymään.

Apinointi
Loistava Ravintola Aito tarjosi tämän kaltaista juustojen kanssa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hapankorppupaneroitua haukea ja hunaja-sitruuna kastike

Haukifileitä
Suolaa
Hapankorppuja
 
Kastike:
Puolikkaan sitruunan mehu
Puolikas salottisipuli
3 rkl ranskankermaa

Murskaa hapankorput ja sekoita suolan kanssa. Paneroi haukifileet seoksessa. Paista voi-öljyssä.
Kun kala on kypsää, nosta se pois pannulta. Kaavi myös pahasti kärtsänneet hapankorppumurut pois.

Lisää pannulle sitruunan mehu ja salottisipulipalat. Lisää ranskankerma ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää hunajaa maltillisesti tasapainottaen hapot.


Huom
Hunaja maistuu helposti läpi, joten sitä vain tippa. Hauki on iloinen kala. Sen lisäksi erittäin ruotoinen. Pieni hauki parempi kuin iso hauki.

Kaverit
Salaatti:
Salaattia
Miniluumutomaattejä
Herkkusieniä
Pekaaninpähkinöitä
Luumua
Parmesaanijuustoa
Oregaanon lehtiä
Vihreää paprikaa
Mustapippuria
Salottisipulia

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Chili con Carne

Puolikas paprika
5 kynttä valkosipulia
2 sipulia
650 g naudan sisäpaistia
4 kirsikkatomaattia
2 miniluumutomaattia
1/3 sitruunan mehu
1 purkki paseerattua tomaattia
3 dl castellano del diablo punkkua (kaksi viikkoa jääkaapissa ilmattuna)
Paistamiseen rypsiöljyä
1/2 dl ruokosokeria
3 tl vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
valkoisia papuja

Chilit:
1 green pepper siemenineen
1/2 red pepper siemenineen
1 yellow pepper siemenineen
1/2 vihreä jalapeno ilman siemeniä
1/6 habanero ilman siemeniä

Viskiä


Pilko vihannekset ja chilit. Ota huikka viskiä.

Paista valurautapadassa kuutioitua jauhossa pyöriteltyä lihaa parissa erässä. Ota liha sivuun.

Paista sipulit, paprikan siivut ja pilkotut chilit ja tomaatit. Viintä kehiin! Lisää sokeria ja sitruunamehu. Pyörittele padan pohjasta kiinni palanut vehnäjauho irti. Lisää pari lusikallista jauhoa. Lisää paseerattu tomaatti ja lihaliemikuutio. Kiehauta ja maista. Tasapainota maut.

Heitä liha ja lihasta valunut neste pataan. Maista.

Lykkää pata uuniin 150 astetta, pariksi tunniksi.

Lisää valkoiset pavut. Lykkää uuniin vielä n. puoleksi tunniksi.


Huom
Tällä chilimäärällä savu nousee suusta ja korvista. Padan tulisuuteen kyllä tottuu muutaman haarikallisen jälkeen. Jotkut saataiasi silti väittää liian tuliseksi.

Kaverit
Tarjoa salaatin (salaatti, kurkku, minuluumutomaatti, avocado, vesikrassi, herkkusieni), vaalean leivän, sitruunan lohkojen ja ranskankerman kanssa.

Väline
Valurautapata on ykkönen: samassa padassa voi hellalla käristää asiat ja saman padan voi heittää niine hyvineen uunnin.

Juomasuositus
Kokin viskimarinointiin suosittelen Ardbeg Corryvreckan 2 cl kerrallaan niin kauan kun on tarvis.

Jämät
Pataa voi seuraavana päivänä jatkaa esim. jauhelihalla jolloin saa tortillalättyjen väliin kivan täytteen.