Perunoita
Vehnäjauhoja
Maitoa
Voita
Keitä perunat kuorineen vedessä. Kuori kypsät perunat, polta sormesi muutamaan kertaan ja ota kuoret talteen.
Muussaa perunat haarukalla pieneksi. Ripottele vehnäjauhot muussattujen perunoiden joukkoon. Laita perunaseos vuokaan ja peitä foliolla. Laita uuniin noin 65-70 asteeseen noin 2 tunniksi. Perunaseoksen on tarkoitus imeltyä tässä vaiheessa eli perunaseos alkaa maistua makealle.
Sillä aikaa kiehauta maito ja perunan kuoret.
Siivilöi perunankuoret maidosta ja sekoita maito perunaseokseen. Seoksen tulisi muistuttaa rakenteeltaan löysää puuroa.
Laita uuniin 150 asteeseen noin 1,5 tunniksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laatikot. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. joulukuuta 2013
Lanttulaatikko
1 kg lanttua
vettä
2 tl vehnäjauhoja
1,5 dl kermaa
1 dl keitinlientä
1 1/2 tl suolaa
4 rkl siirappia
1 tl muskottipähkinää
1 munaa
Inkivääriä
Muskottia
Kuori ja pilko lantut. Keitä suolatussa vedessä, noin 1,5 tuntia, tai enenmmän. Vähempi keittoaika riittänee, jos lanttupalat hauduttelee.
Lanttukuutiot kattilaan, voita siirappia, hämmennellään tunti tolkulla, kunnes kuutiot alkavat hajota.
Soseuta lantut sauvasekoittimella.
Lisää nesteet, mausteet ja munat. Vatkaa seosta hyvin ja kaada se kahteen litran vetoiseen paistosvuokaan.
Kypsennä laatikoita 150 asteessa uunissa noin 1,5 tuntia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)