sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Lime-mascarponetorttu

Mantelinen murotaikina:
75 g mantelijauhoa
75 g sokeria
150 g voita
200 g vehnäjauhoja

Täyte:
6 munan keltuaista
1 dl sokeria
250 g mascarponea
1 limen raastettu kuori
1 dl lime mehua (= 4 limen mehu)


Murotaikina:
Sekoita kuivat aineet ja nupi niiden sekaan rasva. Pyöritä palloksi ja kääri muovikelmuun tekeytymään jääkaappiin pariksi tunniksi.

Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoilel.

Täyte:
Raasta 1 limen kuori ja purista limejen mehu. Vispaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi ja jätä odottamaan. Vatkaa toisessa kulhossa mascarpone notkeaksi, lisää limen kuori ja mehu ja yhdistä muna-sokerivaahtoon.

Paista taikinaa ilman täytettä uunissa 180 asteessa kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä.

Täytä puolikypsä taikinakuori täytteellä ja paista uunissa 180 asteessa 20 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Anna jäähtyä ja raasta päälle limen kuorta.

Idea
Lime on ihanan tuoksuinen ja makuinen. Yhdistettynä mascarponeen, mikään ei voi olla huonoa. Tämä muistuttikin makumaailmaltaan ihanaa Sitruuna-marenkitorttua, mutta oli helppotekoisempi. Lime maistuu ihanan kirpeästi pehmoisessa täytteessä (selityksenä taisi olla myös unohtunut kerma).

Kehitys
Seuraavalla kerralla voisi täytteeseen lisätä unohtuneen aineen eli 1 dl kermaa. Tortun voisi myös koristella mintunlehdillä.

Apinointi
Täältä