sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Valkosuklaa-jogurttikakku

100 g valkosuklaata (Fazerin leivontasuklaalevy)
2 prk bulgarian jogurttia
2,5 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
Tilkka sitruunamehua

Pohja
200 g Digestive keksejä (noin puoli pakettia)
n. 100 g voita

Päälle
Murskattuja pistaasipähkinöitä

Murusta digestivet.
Sulata voi.
Sekoita keksimuru ja voi sula.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.


Vaahdota kerma.
Norkista toisessa astiassa jogurtti.
Sulata valkosuklaa mikrossa vähitellen.
Lisää sulatettu suklaa jogurttiin.
Yhdistä kermavaahtoon valkosuklaa jogurtti.

Mikrota sitruunamehua ja sulata liivatelehdet siihen.
Lisää liivateseos päälliseen.

Kaada päällinen pohjan päälle

Anna kakun hyytyä muutama tunti/yön yli jääkaapissa.

Ripottele päälle murskattuja pähkinöitä.

-----
Ainelista 8.11.2013
500 g turkkilaista jogurttia (äijän päätä)
3,3 dl vispikermaa
100 g valkosuklaata
4 liivatelehteä
-----

Kaverit
Mustikkakastike

1 pss pakastemustikoita
tilkka sitruunamehua
tilkka sitruunamaustettua vodkaa
tomusokeria

Laita pussillinen mustikoita kattilaan ja ala keitellä. Prosessia edesauttaa, jos mustikat ovat jo valmiiksi vähän sulaneita. Heitä sekaan sitruunamehu ja vodka. Muussaa sulavia mustikoita kauhalla kattilan pohjaa vasten. Lisää tomusokeria. Seoksen voi ajella sauvasekoittimella tasaiseksi, niin ei ikävät kuorenpalat jää niin isoiksi.


Huom
Jogurtin on parempi olla huoneenlämpöistä. Raejuustoefektin välttämiseksi yhdistä ensin kerma ja jogurtti. Ei siis ensin sulaa suklaata jääkaappikylmaan jogurttiin.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pannacotta

4 annosta

4 dl kuohukermaa
1 dl (täys)maitoa
2 rkl fariinisokeria
1 vaniliatanko
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Laita kattilaan maito, kerma, sokeri. Halkaise vanilijatanko ja rapsuta siemenet kermamaitoon. Heitä sekaan halkaistu tanko. Sekoita seosta ja nosta pois levyltä, kun seos alkaa höyrytä. Anna maustua kannen alla noin 5 minuuttia.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja heita kermamaitoon. Täytä lasit seoksella. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.


Kaverit
Tarjoile vadelmakastikkeen kanssa. Vadelmakastikke kannattaa keittää itse: pakastevadelmia + tilka vettä + tilkka cointreauta/sitruunamehua + ihan vähän sokeria kiehautetaan kattilassa. Sokeria ei kannata laittaa liikaa, sillä pannacotta on todella makeaa.

Huom
Pannacotassa on nähtävillä maidon ja kerman muodostamat kerrokset. Pelkästä kermasta tehtynä pannacotta olisi varmasti makoisaa, mutta toimii näinkin vallan hyvin.

Tarjoiluastia
Viinilasissa pannacotta näyttää kivalta. Tai kirkkaassa lasipurkissa.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Parempi kylmäsavulohipasta

300 g kylmäsavulohtalohta
1 prk ruokakermaa
1 prk creme fraichea tai smetanaa
1 sipuli
Valkosipulia
Mustapippuria
Jeeraa

Kuullota sipulit öliiviöljyssä. Lisää noin 150g savulohta pannulle. Lisää kerma ja hauduttele hetki. Mausta mustapippurilla ja jeeralla. Lisää hapankerma. Viipaloitu kylmäsavulohi muuttuu kypsentäessä mujuksi, siksi loput lohesta lisätään vasta vähän ennen tarjoilua.


Kaverit
Tarjoa parmesanin ja tuoreiden yrttejen (tilli, basilika, oregano tms.) kanssa.

Friteerattu valkohomejuusto

Pieni valkohomejuusto
Vehnäjauhoa
Muna
Korppujauhoa

Lisäkkeeksi hilloa ja hunajaa


Leikkaa juusto kolmioiksi.

Kokopaneroi tuplasti eli kieputa juusto: vehnäjauho - muna - korppujauho - muna - korppujauho. Kun korppujauhokierroksen toistaa, saa kuoresta jykevämmän. Ja mitä paksumpi paneeraus, sitä vähemmän sula juusto valuu paistettaessa ulos.

Paista pannulla rypsiöljyssä. Öljy alkaa kuumentuessaan väreillä. Jos pieniä kuplia alkaa muodostua pannun pohjalle, öljy on jo kiehuvan kuumaa. Silloin kannattaa vähentää lämpöä, jos ei halua heittäytyä joka kodin pyromanismin jälkeen joka kodin palohenkilöksi.

Paista kunnes paneeraus on kauniin ruskeaa tai juustopalat alkavat itkeä täytettä ulos.


Huom
Tähän sopii parhaiten pieni kiekkojuusto. Ei siis sellaista himmeää palaa, josta pehmeä täyte on osin valunut ulos.

Markkinoiti
"Oletko kyllästynyt liian pieneen takapuoleen? Ei hätää fat-on-fat ruoka pelastaa tämänkin tilanteen."

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mustikkapiirakka

5 dl mustikoita
2 valkuaista
1 dl sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vanilijasokeria
1 rkl perunajauhoja

Pakaste murotaikinaa.

Nosta pakastetaikina sulamaan noin puolta tuntia ennen leipomista. Painele sulanut taikina vuoan pohjaan.

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon. Vaahdon tulee olla kiiltävää.

Notkista juusto ja lisää siiten vanilijasokeri. Yhdistä valkuaisvaahto ja juustoseos. Heitä mustikoiden sekaan perunajauhot. Laita mustikat vuoan pohjalle ja siihen päälle vaahto.

Paista uunissa 45 min 175 asteessa.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Munaton makaroonilaatikko

700 g jauhelihaa
2 isoa sipulia
3 dl lihalientä
4 valkosipulinkynttä
1 pkt viherpippuri koskenlaskijaa
6 dl erilaisia makarooneja
Chilijauhetta
Valkopippuria
Mustapippuria
Kuivattua ruohosipulia

Juustoraastetta

Keitä makaroonit melkein pehmeiksi.

Paista sipulit, ruskista jauheliha ja mausta se. Lisää joukkoon lihaliemi ja koskenlaskija. Kaada vuokaan ja laita uuniin 200 asteeseen 30 minuutiksi.


Huom
Jauheliha kannattaa käristää kunnolla ruskeaksi pienissä erissä. Näin lihaan tulee mukavaa makua.

tiistai 31. elokuuta 2010

Neljän sipulin kukkakaalikeitto

2 keskikokoista kukkakaalia
1 keskikokoinen sipuli
1 purjo
1 kasvisliemikuutio
4 dl vettä
2 dl ruokakermaa
Margariinia
2 valkosipulin kynttä

Persiljaa
Ruohosipulia
Paahdettua pekonia


Pilko sipuli, purjo, valkosipuli ja kukkakaalien kukinnot pieneksi silpuksi. Paista kattilassa hetki, niin etteivät kuitenkaan suskistu. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Keitä niin, että kukkakaali pehmenee. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää sekaan kerma.

Koristele persilja-ruohosipulisilpulla ja paahdetulla pekonilla.


Kaverit
Maistuu paistetun pekonin kanssa. Ja joku haluaa laittaa myös raastettua parmesaania keiton joukkoon.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Pikajuustokakku

Vanilija tuorejuustoa
Kermavaahtoa
Vähän raastettua limen kuorta
Digestive-keksejä
Tuoreita mansikoita tai tuoreita nektariineja


Yhdisitä tuorejuusto, kermavaahto ja raastettu limen kuori. Murenna keksit kuppiin, lisää vaahtoa päälle ja hedelmät tai marjat lopuksi.

Simsalabim - maistuu juustokakulta, vaikkei näytä siltä.


Kehitys
Tilkka likööriä tai jallua juuston joukkoon saattaisi tehdä gutaa.

Marenkihyvä

Kahdelle herkkusuulle (oikeastaan neljälle)

Marenki
3 valkuaista
1,5 dl sokeria
4 Digestive-keksiä

Kinuski
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

2 dl kermavaahtoa
2 banaania


Marenki
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Sekoita sokeria vähitellen valkuaisvaahtoon vatkaten.
Murenna keksit ja heitä sekaan.
Tee kaksi noin saman kokoista levyä.
Paista noin tunti noin 125 asteessa.

Kinuski
Keitä kinuski ja jäähdytä se.
Eli laita kerma ja fariinisokeri kattilaan ja anna kuplia hiljalleen niin että kastike hieman sakeutuu.

Kokoaminen
Vatkaa kerma.
Sivele kinuskia toiseen marenkilevyyn, ja lisää puolet kermavaahdosta ja 1 banaani siivuina.
Heitä toinen marenkilevy päälle ja toista sama.
Kinuskikastikkeen voi myös valuttaa koko komeuden päälle.


Kehitys
Jokin kevyempi hedelmä tai marja sopisi sekaan. Banaanin kanssa kinuskin voisi korvata suklaakastikkeella.

Apinointi
Kinuskikissa - Kinuski-marenkikakku on kiittäminen tästä ideasta.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kaalikeitto

6 kpl perunoita
Pala lanttua
Vähän parsakaalia
Keräkaalia
400g Jauhelihaa
Sipulia
Valkosipulia
Lihalientä
Persiljaa
Muutama kirsikkatomaatti


Paista jauheliha sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää mausteiksi mustapippuria, chiliä ja suolaa. Mielellään niin, että liha maistuu jollekin.

Keitä lihaliemessä pilkottuja perunoita ja lanttua. Lisää paistettu jauheliha. Parsakaalin ja keräkaalin ei tarvitse kiehua niin kauaa. Kirsikkatomaatit antavat lähinnä makua. Keitto on valmis, kun perunat on kypsiä. Lisää silputtu persilja.


Kehitys
Kaalikeitosta voisi tehdä tulisen version lisäämällä tuoretta chilia keittoon. Keitosta voisi myös tehdä järeämmin tomaattipohjaisen, esim. heittämällä sekaan tomaattimurskaa purkin.

Korjaussarja
Lihaliemen määrän voisi lisätä.

Kirkas kalakeitto

Lohta
Uusia perunoita
Uusia porkkanoita
Uusia herneitä
Uutta sipulia
Kalalientä
Tilliä


Paloittele perunat ja porkkanat sopiviksi paloiksi. Mitä pienempiä paloja, sen lyhyempi on kasvisten keittoaika. Keitä perunoita ensin hetki kalaliemessä, heitä sitten sekaan porkkanat.

Uudesta sipulista voi käyttää vain varret tai sitten koko sipulin. Varsia ei tarvitse keittää lainkaan, valkoinen osa vaatii vähän keittelyä, että pehmenee.

Pilko lohi sopiviksi kuutioiksi. Paloista ei kannata tehdä liian pieniä, etteivät keitettäessä hajoa olemattomaksi mujuksi. Keitä lohta niin kauan, että se on kypsää.

Koristele tillillä.


Huom
Keittoa ei kannata pilata ylikypsillä kasviksilla. Niiden kannattaa antaa jäädä napakoiksi. Kalaliemen voi keittää esim. kuhasta, siiasta tai nieriästä. Eli vähän niin kuin mistä kalasta vaan, mistä on ruodot saatavilla.

Korjaussarja
Edes suuntaa antavat määrät voisi aineksista lisätä, ettei turhaan ottaisi aivoon reseptiä lukiessa.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Vedelmapiirakka

Pohja
150g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Vaihtoehtoinen (munaton) pohja
200g margariinia
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoja
2 tl vanilijasokeria


Täyte
2,5 dl Kermaa tai vispautuvaa kermakettta
150g Crème fraichea
Vajaa 1 dl fariinisokeria
Sitruunan raastettua kuorta
Sitruunan mehua
(Bulgarian sitruuna jogurttia)

Päälle
Vadelmia
Hyytelosokeria


Vaihtoehtoinen pohja:
Nypi kuivien aineiden joukkoon margariini. Painele vuokaan ja paista n. 12 min 200 asteessa. Pohjasta tulee suht paksu ja kova, mutta herkullinen.

Sekoita creme fraiche, fariinisokeri, raastettu sirtuunan kuori ja sirtuuna mehu. Vispaa kerma kuohkeaksi. Yhdistä seokset varovaisesti nostellen. Maista täytettä, jos on hyvää kaada pohjan päälle.

Asettele vadelmat täytteen päälle ja valele hyytelösokerilla.


Huom
Pohja on super-rasvainen ja kohoaa jonkin verran uunissa. Pohjan tulee olla jäähtynyt, ennen kuin täytteen kaataa päälle.


Kehitys
Päällisen voi tehdä vaikka mistä, kiiveistä, sitruunoista, mansikoista nyt ainakin.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Marinadi grillatulle lohelle ja jättikatkaravuille

Oliiviöljyä
Tuoretta basilikaa
Limen raastettua kuorta
Limen mehua
Chilisuolaa
Mustapippuria


Sivele marinadia lohen ja jättikatkarapujen pintaan. Grillaa kevyesti.

torstai 27. toukokuuta 2010

Kirkas perunasalaatti

Uusia perunoita
Punasipulia tai kevätsipulia
Mustia oliiveja
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Vähän suolaa
Mustapippuria


Keitä uudet perunat kuorineen. Viilennä perunat, esim. perunat voi keittää edellisenä päivänä. Kun perunat ovat kylmentyneet, siivuta ne.

Viipaloi oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Silppua sipuli.

Kasaa salaatti kerroksittain tarjoiluastiaan. Aurinkokuivattujen tomaattien öljyä voi laittaa vähän mukaan.

Edith
Myös tuoreempia versioita tarjolla: Perunasalaatti 2020 ja Parsa perunasalaatti

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Täytetyt paprikat

4 isoa paprikaa
Jauhelihaa
2 dl riisiä
5 dl vettä
Valkosipulia
1 sipuli
1 porkkana
Noin neljä herkkusientä
Kirsikkätomaatteja
Lihaliemikuutio
Piri-piri maustetta
Mustapippuria
Juustoraastetta
Tuoretta persiljaa
Tuoretta basilikaa


Ruskista jauheliha. Heitä sekaan pieneksi pilkottu porkkana, sipuli ja sienet. Lisää riisi ja desi vettä. Lisää pieneksi silputut kirsikkatomaatit. Lisää vettä ja lihaliemikuutio. Muhittele. Lisää vettä, kun on tarvis (= vesi on haihtunut pois). Mausta.

Operoi paprikat, poistamalla kanta ja kovertamalla valkeat osat sisältä pois, tai sitten paprikan voi leikata kahtia ja täyttää puolikkaat.

Kun riisi on suht kypsää ota täyte pois levyltä ja lisää sekaan juustoraaste ja saksittu persilja ja basilika. Täytä paprikat, päälle voi ripotella juustoraastetta.

Survo uuniin noin 20 min 200 asteeseen.

torstai 20. toukokuuta 2010

Kylmäsavuporopiirakka

Pohja
100g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vähän suolaa
2 rkl vettä

Täyte
Valkosipulia
Sipulia
Tuoreita herkkusieniä
3 munaa
Vajaa 2 dl ruokakermaa
Kermajuustoa
100g kylmäsavuporoa
Tuoretta persiljaa
Mustapippuria
Aurajuustoa (tai jotain laadukkaampaa sinihomejuustoa)


Pohja
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi margariini joukkoon. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele pohja piirakkavuoan pohjelle ja paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte
Kuullota sipulit ja paista herkkusieniä hetki pannulla. Riko munat kulhoon ja heitä sekaan raastettu kermajuusto, ruokakerma, suikaloitu kylmäsavuporo, mustapippuria ja pieneksi nypitty persilja. Kaada pohjan päälle sieni-sipuliseos ja muu täyte.

Paista uunissa 200 asteessa kunnes täyte alkaa ruskistua.


Kehitys
Herkkusienet voisi korvata jollakin muulla sienellä. Vaikka suppilovahveroilla.

Korjaussarja
Edes summittaisen ajan voisi lisätä, ettei tarvitse taas joka kerta jännittää paistoon kuluvaa aikaa.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Tiramisu

6 valkuaista
6 keltuaista
Reipas 1 dl sokeria
Noin 4 tl vanilijasokeria
500 g mascarponejuustoa
2 dl kuorukermaa
Sitruunan kuorta ja mehua
Savoyard kekseja
1 pikkupannu espressoa
1 shotti rommia (eli 4 cl)
Kaakaojauhetta


Vaahdota valkuaiset omassa kulhossa. Vaahdota toisessa kulhossa keltuaiset ja sokerit. Notkista mascarpone ja heitä sekaan sitruunan raastettua kuorta ja tilkka mehua. Yhdistä juusto ja keltuaisvaahto. Sekoita hyvin. Lisää sekaan valkuaisvaahto. Vaahdota kerma ja lisää se kaiken joukkoon.

Sekoita rommi ja espresso. Hukuta keksit rommiespressoon ja lado vuokaan. Kaada vaahtoseos päälle. Muhittele muutamia tunteja jääkaapissa.

Juuri ennen tarjoilua sihvilöi kaakaojauhetta päälle. Paras. Jälkkäri. Ikinä.


Huom
Lienee suhteellisen kerettiläistä laittaa tiramisuun kermavaahtoa. Viis siitä. Ja rommikaan ei liene se alkuperäisin viina, jota tiramisuun tulee. Viis siitäkin.

Katkarapukeitto

1 kg kuorellisia pakastettuja katkarapuja
3 luumutomaattia
1 iso sipuli
Valkosipulinkynsiä
Piri-piri mausteseosta
1 kasvisliemikuutio
Purkki ranskankermaa
Tuoretta ruohosipulia


Sulata ja kuori katkaravut. Keitä kuorista liemi noin 20 minuutin ajan. Kuori nousevaa vaahtoa pois keittoprosessin alussa.

Kalttaa tomaatit ja pilko ne pieniksi.

Paista oliiviöljyssä kattilassa raastettu valkosipuli ja pilkottu sipuli. Älä polta pohjaan. Lisää pieni tilkka vettä ja pilkotut tomaatit. Keitä hetki ja liiskaa tomaatinpaloja pohjaa vasten.

Lisää katkarapuliemi ja kasvisliemikuutio ja piri-piriä vähitellen. Kiehuttele.

Viimehetkillä lisää ranskankerma ja kiehauta. Ennen tarjoilua laita keittölautaselle katkaravunpyrstöt ja silppua ruohosipulia niiden päälle. Kaada keitto lautaselle.


Huom
20 minuuttia on oiva aika kuorien keittelyyn. Pidempää aikaa ei kannata keittelyyn kuluttaa. Parempi katkarapukeiton resepti.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Spaghetti alla Carbonara

400 g spaghettia
100g savukylkeä
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
1 dl pecorinoa ja/tai parmesania
Mustapippuria
Pari valkosipulin kynttä
Portobello sieniä

Tuorepastaa

Paista savukylkeä pannulla ja lisää pilkotut valkosipulit ja portobellot. Keitä pasta ja kippaa se pannulle, ja lisää pari kauallista pastan keitinvettä sekaan.

Vatkaa munien sekaan juustot ja pippuri. Sekoita mnat mukaan pannulle, mutta älä enää paista.

Nauti suonten kohinaa kuunnellen punkun kanssa. :)

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Punaviinikastike

1 sipuli
Tuoretta persiljaa
Kokonaisia mustapippureita
Punaviiniä
Lihalientä
Perunajauhoa
Voita

Paista sipulit pehmeiksi. Lisää pippurit ja persilja. Lorauta punkku sekaan ja kiehauta. Lisää lihaliemi ja keittele kokoon. Suurusta perunajauholla. Siivilöi ja lisää nokare voita.

Vampyyrien karkoittajaperunat

Perunoita
Valkosupulia paljon
Öljyä


Siivuta perunat kuorineen ohuiksi siivuiksi. Heitä perunat kylmään veteen, että eivät tummu. Sekoita valkosipuli hakkeluksena öljyyn ja valele vuoka valkosipuliöljyllä. Kuivaa perunat ja lado ne vuokaan. Heitä suolaa väleihin.

Paista 20 min 225 asteessa.


Huom
Mitä vähemmän perunakerroksia on, sitä rapeampia perunoista tulee.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Piimäinen marjapiirakka

5dl piimää
4dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
2tl soodaa
200g margariinia
Pussi pakaste mustikoita
Vajaa pussi pakastevadelmia


Sekoita sooda jauhoihin. Sekoita piimä ja sokeri sekaisin. Heitä jauhot piimään ja lisää sekaan sulatettu rasva.

Kaada pellille, peittele marjoilla ja tunge uuniin 30 minuutiksi 200 asteeseen.

Superhelppoa ja hyvää.


Kehitys
Fariinisokeri voisi tehdä gutaa tähänkin piirakkaan.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Marjapiirakka

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
2 rlk fariinisokeria (tai 1 rkl sokeria + 1 rlk siirappia)
125g margariinia
3 rlk maitoa (käytin 3 rlk kermaa)

Täyte
8 dl (pakaste) mustikoita, puolukoita, karpaloita ja vadelmia
1 dl fariinisokeria (tai ½ dl sokeria + ½ dl siirappia)
3 rkl perunajauhoja
25 g sulatettua margariinia


Laita pohjan aineet sekaisin ja painele taikina piirakkavuokaan. Sekoita täytteen aineet ja pohjan laita päälle.

Paista n. tunti 200 asteessa.


Kaverit
Piirakasta tulee aika kirpeä eli jäätelö tms. on paikallaan tämän kanssa tarjottavaksi.

Huom
Jos tutkii ja kokeilee sokeri + siirappiyhdistelmällä niin marjat klönttiytyvät kivasti. Lisäksi jos käyttää pakastemarjoja, sekaan heitetystä rasvasta tulee vähintäänkin mielenkiintoista. Luotin kuitenkin siihen, että uunissa aineet sulavat kivasti yhteen.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Karpalovadelma jäädyke

Karpaloita
Vadelmia
1 purkki rahkaa
4 cl sitruuna maustettua vodkaa

3 keltuaista (2 saattaisi riittää)
sokeria (olikohan noin desi)

2 dl kuohukermaa

Sekoita marjat, rahka ja vodka sekaisin kulhossa. Marjoja voi vähän murskata, mutta karpaloita saa jäädä kokonaisiksikin. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, niin paljon kun nyt vaahtoaa. Yhdistä edellämainitut. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Yhdistä. Maista. Tunge pakkaseen.


Jämät
Jäädyke säilyy pakkasessa pari päivää. Saattaa sen jälkeen kovettu, eikä ole enää hyvää.

Blinit

4 dl turkkilaista jugurttia, ns.äijänpäätä
20 g hiivaa
2½ dl ohrajauhoja & vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1½ dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1  kananmunan keltuainen
1  kananmunan valkuainen

Sekoita hiiva kylmään jogurttiin.
Lisää sokeri.
Lisää jauhot.
Kohota jääkaapissa yön yli.

Sekoita taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen.
Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää taikinaan.
Paista kirkastetussa voissa blinipannussa.
Laita uunipellille ja lämmitä.


Huom
Blinejä kuluu noin kaksi maks kolme per pää. Eli neljälle taikinaa ei kannata tuplata.

Apinointi
Myllyn paras tattarijauhopussin kyljestä

Graavilohi

Lohifile
Suolaa
Valkopippuria
Tilliä


Juoksuta sormia lohifileen pinnassa. Poista tuntuvat ruodot kalata. Taputtele päälle reippaasti suolaa, hiukan murskattua valkopippuria ja halutessa tillisilppua.

Makuuta kalaa paripäivää leivinpaperiin tiukasti käärittynä jääkaapissa.


Huom
Kalaa kannattaa käännellä silloin tällöin, että maku tasaantuu mukavasti.

Kaverit
Blinejen kanssa toimii graavattu kala.

torstai 28. tammikuuta 2010

Voisilmäpullat

n. 12 pientä pullaa

Taikina
2,5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1/2 ruokalusikallista kaardemummaa

Päälle
Kananmuna
Sokeria
Voita

Lämmitä maito noin 42 asteiseksi (eli vähän niin kuin hiukan kädenlämpöä korkeammaksi). Lisää puolet jauhoista joihin on lisätty kuivahiiva. Lisää sokeri, suola, kaardemumma, voi ja muna taikinaan. Vaivaa seosta. Lisää loput jauhoista.

Vaivaa taikina sileäksi ja kohota liinan alla noin 20 minuuttia.

Paloittele taikina 12 pikkupullaksi ja kohota liinan alla 30 minuuttia. Paina pulliin kolo ja voitele hellästi munalla. Laita koloon nokare voita ja ripottele päätte sokeria.

Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.


Kehitys
Oli ihan jees, mutta tavoitteeseen "osaan leipoa maukasta pullaa" on vielä matkaa.