tiistai 17. maaliskuuta 2020

Mustikkapiirakka

175 g voita
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl jauhoseos
1 dl sokeria
1/2 rkl kardemummaa

1,5 (n. 300g) pakastepussillista mustikoita
1 rkl perunajauhoja
2 rkl hillosokeria


Sulata voi pehmeäksi.
Laita voi ja sokeri kitchen aidiin pyörimään
Sekoita jauhot.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
Sekoita kaardemumma jauhoihin.
Laita kuivat aineet vähin erin kitchen aidiin pyörimään.

Levitä taikina piirakkavuokaan.
Laita mustikat, pesunajauhot ja hillosokeri kannelliseen rasiaan.
Laita kansi kiinni ja sheikkaa mustikoita.
Täytä vuoka mustikoilla.

Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Höpinää
Tämä löytyi merkattuna kokeilemattomien reseptien joukosta ja heti lipsahti soveltamisen puolelle. Ei tainnut tulla referenssiinsä nähden samaa piirakkaa. Hyvä homma toki, että kaikkea kaapin perältä sai taas hyödynnettyä pohjaan. Eli jauhoseos noin suunnilleen: n. 1,5 dl pitsajauhoja pussin pohjalta, n. 1,5 dl, 0,5dl ruisjauhoja, 1 dl täysjyvävehnäjauhoja.

Piirakkavuoka on hukassa. Irtopohjavuoka ei pysy kiinni. MacGyver ratkaisu: Uunipellin päälle pelkkä irtopohjavuoan rengas, leivinpaperi siihen, taikina leivinpaperin päälle ja mustikat kans. Jesaria olisi varmasti pitänyt viritellä pätkä jonnekin. Tai paperiliittimiä.

Kehitys
Piirakasta tuli aika makeaa, sokerin määrää voisi vähän vähentää.

Apinointi
Iltasanomat - Sikke Sumarin mustikkapiirakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti