torstai 5. maaliskuuta 2020

Banaanileipä

1 kypsä banaani
1 dl rypsiöljyä
0,5 dl sokeria
0,5 dl siirappia
1 muna
2 dl pitsajauhoja (00-vehnäjauhoja)
0,5 tl vanilijaa
0,5 tl kaardemummaa
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
Saksanpähkinöitä
Vaahterasiirappia

Muussaa banaani haarukalla.
Heitä kitchen-aidiin banaani, öljy, sokeri, siirappi ja muna.
Laita kone pyörimään.
Lisää jauhot, sooda ja mausteet.
Lisää pilkotut saksanpähkinät.

Laita taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Paista uunissa 175 asteessa ensin 20 min.
Ota leipä uunista ja valele se vaahterasiirapilla.
Laita leipä takaisin uuniin 30 minuutiksi.


Höpinää
Hävikkiruokamaniassa mahtava tapa pelastaa mustapilkullinen banaani parempaan käyttöön. Myös kuiva-ainekaappi saattaa sisältää kaikenlaista jännää, kuten eriasteisesti päiväyksen ylittäneitä jauhoja (jotka vanhetessaan lähinnä kuivuvat). Kahdessa osassa oleva paistaminen johtui täysin siitä, ettei alkuperäistä ohjetta malttanut lukea loppuun asti. Varsin hyvin taisi toimia näinkin, että leivässä vähän paistopintaa ensin ennen valelua.

Kehitys
Muscovadosoreria taikinaan (joka siis kuivuneena köntsänä lymyää myös siellä samaisessa kuiva-ainekaapissa).

Apinointi
K-ruoka - Banaanileipä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti